Kevät on kiireistä aikaa eli asetuksia pukkaa

Kuva: Asko Kettunen

Juuri näihin aikoihin alkaa taas ministeriössä asetusten valmistelu. Olemme saaneet RKTL:ltä karhu- ja ilveskantojen kanta-arviot, joiden pohjalta suunnittelemme ensi syksyn metsästyksen mitoittamista. Kanta-arvioiden mukaan näyttäisi siltä, että kummankin lajin osalta on saatu kannan kehityksen suunnat taittumaan. Karhukannan tavoiteltu lasku on loiventumassa ja ilveskannan voimakas kasvu tasaantumassa. Kovinkaan suuria suunnan muutoksia metsästyksen mitoitukseen ei taida olla tarvetta tehdä.

Vuodesta 2011 alkaen olemme näin kesän alla valmistautuneet suurimpien sallitujen metsästysmäärien lisäksi tekemään tarvittavat rajoitukset metsästysaikoihin. Nämä rajoitukset ovat toistaiseksi koskeneet merkittävimpiä riistalintuja : metsäkanalintuja ja metsähanhea.
Metsäkanalintujen metsästysrajoitusasetukset valmistuvat vasta elokuussa, kun olemme saaneet käyttöömme tulevan kesän riistakolmioiden laskentatulokset. Tästä on parin viime vuoden aikana onnistuttu luomaan maailmallakin ainutlaatuinen adaptiivisen säätelyn malli, jossa pystymme käyttämään hyväksemme kesän aikana kerätyt tiedot. Aiemmin nämä rajoitukset jouduttiin tekemään edellisen vuoden tietojen pohjalta, mutta tosiaankin voimme perustaa ratkaisumme viimeisimpään tietoon.

Metsähanhen metsästyksen kieltäminen
Tietoon – tai sen puutteeseen – perustuu myös esityksemme metsähanhen metsästyksen rajoittamisesta koko maassa. Metsähanhen metsästys on erityisesti Pohjois-Suomen pesimäalueilla arvostettu ja vaativa metsästysmuoto. Taigametsähanhikannan voimakkaan vähentymisen vuoksi olemme edellisinä vuosina rajoittaneet metsähanhen metsästystä eri alueilla portaittain. Nyt olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että esitämme metsähanhen metsästyksen kieltämistä koko maassa. Aiemmat rajoitukset eivät ole riittäneet kannan laskun pysäyttämiseen.

Pyrimme asetuksen avulla varmistamaan, että metsähanhikantaa ei vaaranneta ja metsästyksen säätely noudattaa kestävän käytön periaatetta, ottaen huomioon taigametsähanhen (Anser fabalis fabalis) Koillis- ja Luoteis-Euroopan populaation voimakas väheneminen 1990-luvulta alkaen. Metsästyksen kieltämisellä määräajaksi on tarkoituksena estää Suomen pesimäkantaan sekä Suomen kautta muuttavaan muuhun Luoteis- ja Koillis-Euroopan metsähanhikantaan kohdistuvaa metsästyspaine kannan vähenemisen pysäyttämiseksi ja kannan elvyttämiseksi. Metsästyksen keskeyttäminen on nopein ja tässä tilanteessa ainoa käytettävissä oleva keino pysäyttää kannan vähentyminen.

Metsästyksen keskeyttäminen on tarpeen, jotta ehditään tehdä kiireelliset metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi tarvittavat toimenpiteet; saalisilmoitusvelvollisuuden säätäminen, metsästyksen säätelyn tarkentaminen ja kannan laskentojen tehostaminen talvehtimisalueilla ja laskentojen aloittaminen Suomen pesimäalueilla. Kansalliset toimenpiteet perustuvat lausuntokierrokselle lähetettyyn Suomen metsähanhikannan hoitosuunnitelman luonnokseen. Metsästyksen jatkamisen mahdollisuutta arvioitaisiin vuoden kuluttua, mutta ennen edellä mainittujen toimenpiteiden tekemistä metsästystä ei voitaisi sallia.

Koska kyseessä on laji, joka esiintyy usean valtion alueella vuoden eri aikoina, olemme rahoittaneet kansainvälisen hoitosuunnitelman valmistelua. Suomen riistakeskus kantaa tästä valmistelusta ison taakan. KV-hoitosuunnitelma on tarpeen, jotta voimme varmistaa saamme myös muut maat erityisesti talvehtimisalueilla mukaan metsähanhikannan palauttamiseksi elinvoimaiseksi.


Sami Niemi, neuvotteleva virkamies

Ahman hoitosuunnitelma viimeistelyssä

Lähetimme viime vuoden lopussa luonnoksen ahman hoitosuunnitelmaksi lausuntokierrokselle. Lausuntoaika päättyi helmikuun puolessa välissä. Olemme nyt viimeistelleet hoitosuunnitelmaa lausuntojen sekä viime vuoden lopussa valmistuneen suurpetopolitiikan kehittämisarvioinnin huomioiden ja suositusten pohjalta.

Lausuntoja annettiin kaikkiaan 31. Kuten voi hyvin arvata, lausunnonantajien näkemykset olivat keskenään varsin vastakkaiset. Osalle lausunnonantajista ehdotettu ahman reviireihin perustuva korvausjärjestelmä oli mahdoton hyväksyä. Toisille se taas oli kannatettavin ehdotus. Näille jälkimmäisille lausujille puolestaan vahinkoa aiheuttavien ahmayksilöiden metsästyksen salliminen oli myrkkyä, kun taas toisille se oli se tervetullein ehdotus. Ehkä yllättävintä oli kuitenkin se, että ahmayksilöiden siirtäminen poronhoitoalueen vahinkoalueilta Metsä-Suomen kannanhoitoalueelle sai kaikkein vähiten vastustusta edellyttäen, että siirroille löytyy vastaanottavilta alueilta riittävästi hyväksyntää.

Pyrimme nyt muokkaamaan toimenpiteistä kokonaisuuden, joka olisi mahdollisimman monen intressitahon kannalta hyväksyttävissä. Helppo tehtävä se ei ole. Tehtävää voi kuitenkin jonkin verran edesauttaa se, että keskeisten toimenpiteiden taustalla olleet olosuhteet ovat talven aikana muuttuneet.

Luonnos ahman hoitosuunnitelmaksi viimeisteltiin tilanteessa, jossa ahman aiheuttamat vahingot olivat kehittymässä kaikkien aikojen pahimmiksi. Vuoden 2013 ahmavahingot  nousivat peräti 3558 poroon.  Näistä lähes 70 prosenttia aiheutui kolmen pohjoisimman kunnan alueella. Tänä vuonna ahman aiheuttamat vahingot ovat kääntyneet merkittävään laskuun. Koko poronhoitoalueella tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden ahmavahingot ovat 44 prosenttia pienemmät kuin viime vuonna samaan aikaan. Erityisesti juuri kolmen pohjoisimman kunnan alueella vahingot ovat tulleet alas. Oheisesta kuvasta näkee miten merkittävää tämä ahman aiheuttamien porovahinkojen vähentyminen on ollut juuri tuolla alueella.

Kun huhtikuunkin vahinkokertymä näyttää vahvistavan tämän positiivisen kehityksen, on kaikkein kovin paine ripeisiin toimenpiteisiin hellittämässä. Ensinnäkin tämä ahman aiheuttamien vahinkojen voimakas vuosittainen vaihtelu tarkoittaa sitä, että ahman reviireihin perustuvasta korvausjärjestelmästä voisi tosiaan olla vaikea luoda oikeudenmukaista ja toimivaa järjestelmää. Toisaalta aivan samanlaista painetta sallia ahman metsästys ahman aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi ei taida sittenkään olla kuin viime vuoden lopulla näytti.

Meillä on siis hyvät edellytykset ottaa hoitosuunnitelman viimeistelyssä ristikkäiset näkemykset huomioon. Vaikka vahinkokehitys on ollut suotuisa, niin ahman aiheuttamia porovahinkoja tullaan silti todennäköisesti korvaamaan enemmän kuin minkään muun suurpedon aiheuttamia vahinkoja. Ja sille meidän on voitava tehdä jotain.

Sami Niemi, neuvotteleva virkamies

Riistasta tuli ruokatrendi

Helsingin Sanomat kirjoitti 3.4. upean jutun riistasta ruokana. Monesti metsästystä ja riistapolitiikka koskevassa keskustelussa sivuutetaan tämä tärkeä osa metsästyksen merkitystä. Riistaliha on kuitenkin nousemassa vahvasti esille osana muuta villiruoka-trendiä.  Mekin  maa- ja metsätalousministeriössä  haluamme edistää riistalihan päätymistä yhä useamman lautaselle.

Vuonna 2012 valmistui ministeriön rahoittamana selvitys riistapalveluiden ja riistatuotteiden kehittämisestä. Selvityksen mukaan Suomessa olisi kysyntää riistalihalle erityisesti niissä kuluttajissa, jotka haluavat ruualtaan laatua, luonnollisuutta, erilaisuutta ja elämyksiä. Asiakkaat löytyvät Etelä-Suomen isoista kaupungeista. Markkinat olisivat siis olemassa, mutta riistan saatavuuden haasteet ovat ratkaisematta. Kotimaista riistaa ei markkinoilla juurikaan ole parasta sesonkia lukuun ottamatta.

Selvityksessä ehdotettiin toimenpiteitä saatavuuden parantamiseksi. Ensinnäkin olennaista olisi varmistaa, että metsästysseuroille järjestettäisiin koulutusta riistaeläinten oikeaoppisesta lihanleikkuusta ja käsittelystä, jotta voidaan varmistaa elintarvikehygienia. Toiseksi tarvittaisiin riistalihan tunnettuuden ja saatavuuden parantamiseksi nettiportaali.

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt Suomen Metsästäjäliitolle avustuksen hankkeelle, jonka tavoitteena on kerätä tietoa riistalihasta ja siihen liittyvästä olemassa olevasta tiedosta tietopaketti ja perustaa sivusto, jolla voidaan keskustella riistanlihasta ja sen käytöstä. Sivuston tavoitteena on tuoda yhteen tuottajat, kuluttajat ja niiden välissä olevan ketjun.

Kun luonnonvaraista riistaa tai luonnonvaraisen riistan lihaa myydään tai luovutetaan, toiminta on elintarvikelainsäädännön alaista. Riistasta säädetään sekä kansallisessa lainsäädännössä että EU-lainsäädännössä. Muun muassa alkutuotantoasetus on uudistunut ja vaatii toimijoilta päivitettyä tietoa toiminnan tueksi. Alkutuotannon tuotteita (nylkemätön/kynimätön riista) metsästäjät tai metsästysseurat voivat säädösten mukaan välittää suoraan kuluttajalle tai tukulle vuosittain 1000 jäniksen/kanin, 3000 linnun, 10 hirven, 30 peuran ja 50 metsäkauriin lihamäärän verran. Vähittäismyyjälle alkutuotannon tuotteita voidaan välittää vuosittain 1000 jäniksen/kanin sekä 3000 linnun verran. Tarkastamattoman riistalihan myyminen suoraan kuluttajalle tai vähittäismyyjälle vaatii metsästäjiltä elintarvikehygienian osaamisen todistamista. lihavalmistelaitokset puolestaan voivat vastaanottaa luonnonvaraista riistalihaa vain hyväksytyistä lihantarkastuslaitoksista.

Metsästäjän saaliinkäsittelytaidot ovat avainasemassa laadukkaan ja turvallisen riistanlihan tuottamiseksi elintarvikemarkkinoille. Myös lainsäädännön kautta tulevat hygieniavaatimukset ovat tiukentuneet. Tämä on lisännyt koulutustarvetta metsästäjien parissa. Koulutuksen tueksi tullaankin tuottamaan materiaalia, joka olisi valtakunnallisesti jaettavissa ja sellaisessa muodossa, että sitä voisi hyödyntää tehokkaasti saaliinkäsittelypaikoilla.

Näitä uudistuksia odotellessa voikin herättää ruokahalua perehtymällä Suomen huippukokkien riistaresepteihin Sarvi-uutiskirjeen  jutusta ”Riistanliha innostaa huippukokkeja”

Sami Niemi, neuvotteleva virkamies

Susipolitiikka vaikeata myös Ruotsissa

Kirjoitin viime vuoden syyskuussa riistapolitiikan uutisblogissa Ruotsin Uudesta Suurpetopolitiikasta. Totesin, että uudistus vaikutti hyvältä ja perustellulta. Nyt vain näyttää siltä, että uuden politiikan toimeenpano on huomattavan hankalaa.

Ruotsin ympäristövirasto (Naturvårdsverket) päätti joulukuussa sallia 30 suden kannanhoidollisen metsästyksen. Metsästyksellä olisi ollut tarkoitus poistaa viisi kokonaista laumaa kolmen läänin alueelta. Määrä voi kuulostaa paljolta, mutta kun tietää, että susikanta on huimasti vahvistunut Ruotsissa, ei se sitä olisi ollut. Ruotsissa arvioitiin talvella 2012–2013 olevan vähintään 350 sutta. Arviossa oli mukana Norjan ja Ruotsin rajalla elävät noin 50 sutta. Talven 2011–2012 arvio oli 250 sutta,  joten kanta on kasvanut arviolta 40 prosenttia. Ja kasvu on jatkunut. Viimeisimmän arvioin mukaan Ruotsissa on jo yli 400 sutta.

Päätökset siitä, mitkä laumat olisi poistettu, olisi tehty lääneissä Uuden Suurpetopolitiikan linjausten mukaisesti.

Kolme luontojärjestöä kuitenkin valitti Ympäristöviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen. Oikeus kumosi Ympäristöviraston päätöksen. Virasto haki vielä valitusoikeutta hovioikeudesta, mutta ei kuitenkaan saanut valituslupaa.

Seuraavaksi Ympäristövirasto teki päätöksen, jossa se antoi lääninhallituksille oikeuden myöntää vahinkoa aiheuttavien susien poikkeuslupia ilman erityistä ylärajaa. Tästäkin päätöksestä valitettiin. Lopullista ratkaisua asiaan ei vielä ole tullut, joten toistaiseksi vahinkoa aiheuttavien susien poikkeuslupapäätökset tekee Ympäristövirasto.

Suurpetopolitiikan uusista linjauksista huolimatta Ruotsissa siis jatketaan aiempaa käytäntöä, jossa Ympäristövirasto myöntää poikkeusluvat vahinkoa aiheuttavien susien metsästämiseen ja luontojärjestöt valittavat.

Tuskastuneena tilanteeseen hallitus valmisteli lainmuutoksen, jossa lääninhallitusten päätöksistä ei saisi valittaa tuomioistuimiin, vaan oikaisua lääninhallituksen suurpetoa koskevasta poikkeusluvasta voisi hakea Ympäristövirastolta. Laki hyväksyttiinkin joulukuussa. Nähtäväksi jää miten kauan laki saa olla voimassa, sillä jo ennen lain hyväksymistä, komissio käynnisti lakia koskevan valvontamenettelyn.

Sami Niemi, neuvotteleva virkamies
kuva: Stock.XCHNG

EU:n luontodirektiivi: väitteitä ja väärinkäsityksiä

Yleisessä keskustelussa liikkuu säännöllisesti väärinkäsityksiä ja perättömiä väitteitä luontodirektiivistä ja siitä miten sitä Suomessa toteutetaan. Jottei väärä tieto jäisi elämään, maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi selventää tilannetta.

Väite: On täysin Suomen oma asia miten suurpetopolitiikka täällä järjestetään.

Niemi epäilee, että käsitys on tullut siitä, että joskus jollekin delegaatiolle ovat EU:n komission virkamiehet sanoneet, että Suomi saa päättää petopolitiikastaan itse mutta lisänneet, että kunhan se on direktiivien mukaista. Tästä informaatiosta on koti-Suomeen ulottunut vain tuo alkuosa.

Vapaita käsiä Suomella ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella komissio katsoi, että Suomi ei menetellyt direktiivin mukaisesti susiasioissa. Tästä seurasi se, että Suomi vietiin EU:n tuomioistuimeen, josta Suomelle langetettiin tuomio, vaikkakaan ei syytteen kaikilta osilta. Oikeudenkäyntikustannukset jaettiin tasan. Tämä johti siihen, että vahinkoperusteisten lupien myöntämistä on jouduttu tiukentamaan. Kun Ruotsin parlamentti teki 2009 päätöksen, että susikantaan asetettaisiin 210 suden katto, jonka ylittymisen jälkeen susia saisi vapaasti metsästää, puuttui komissio asiaan nopeasti. Ruotsi sai perustellun lausunnon vuodessa ja potentiaalisen uhkan kanteesta. Ruotsi joutui muuttamaan politiikkaansa.

Väite: EU-jäsenneuvottelujen aikaan Suomi itse halusi tietyt lajit tiukkaan suojeluun tai Suomi ei osannut hakea poikkeusta direktiiviin.

Kun Suomi aloitti jäsenyysneuvottelut, luontodirektiivi oli jo määritetty olemassa oleville jäsenvaltioille ja susi, karhu ja ilves olivat tiukan suojelun alla liitteessä IV(a) *(alempana lisätietoa direktiivin liitteistä). Ainoat poikkeukset tähän olivat Kreikka ja Espanja, joissa susi oli liitteessä V tiettyjen alueiden sisällä. Tämä oli tilanne, jossa Suomi aloitti jäsenneuvottelut. Suomi oli ainoa silloisista jäsenvaltioehdokkaista (Ruotsi, Norja ja Itävalta), joka tuolloin haki poikkeuksia lajiliitteisiin. Suomi esitti, että susi, karhu ja ilves poistettaisiin liitteestä II, joka edellyttäisi Natura-alueiden perustamista lajeille ja tämä esitys hyväksyttiin. Karhulle, sudelle ja ilvekselle haettiin lisäksi poikkeusta liitteestä IV, mutta komissio totesi, että ainoastaan susi voi olla poronhoitoalueella poikkeuksellisesti liitteessä V. Tarvittaessa kaatoluvat voitaisiin hankkia artiklan 16 poikkeuslupamenettelyn kautta. Ahma ei ollut osa luontodirektiiviä ennen Ruotsin ja Suomen jäsenyyttä. Ahma liitettiin jäsenyysneuvotteluiden jälkeen liitteeseen II – ei ns. lajisuojeluliitteisiin IV tai V.

”Suomi oli ainoa, joka haki poikkeuksia, ja sai sen mitä oli aiemmin hyväksytty eli sutta koskevan poikkeuksen maantieteellisesti rajatulla alueella,” Niemi tiivistää EU:hun liittymisen aikaiset direktiivimuutokset.

*Mainituista luontodirektiivin liitteistä lyhyesti:
Liite II: Liitteeseen kuuluvalle eläinlajille perustettava Natura-alueita.
Liite IV: Lajit ovat tiukasti suojeltuja myös luonnonsuojelualueiden ulkopuolella.
Liite V: Tärkeinä pidettyjä lajeja, joiden kannat voivat vaatia sääntelyä tarpeen mukaan.

Väite: Suomi itse valitsee suojella susia tiukemmin, sillä Virossa sudenkaatolupia myönnetään paljon helpommin.

Suomi oli perehdyttänyt Viroa luontodirektiivistä ja Viro osasi tämän perusteella hakea poikkeusta kaikille suurpedoille liitteeseen IV. Viron hakiessa Unioin jäsenyyttä sen tilanne oli eri kuin Suomen. Viro oli jäsenyysneuvotteluissa hyvässä asemassa, Suomi tuki Viron hakemia poikkeuksia. Tämä vaikutti myönteisesti siihen, että Viro sai sekä suden ja ilveksen koko maan osalta liitteeseen V. Virossa siis susi on lajiliitteessä V, mikä tarkoittaa sitä, että näiden lajien metsästyksen ei tarvitse noudattaa tiukkoja 12 ja 16 artiklaa.

Neuvotteleva virkamies kertoo tämän olleen taktinen liike Suomelta: ”Meidän ajatushan oli, että kun saadaan pää auki ja pudotettua suurpetoja liitteeseen V, niin se voisi edesauttaa meitä saamaan tietyt lajit liitteeseen V. Tuolloin katsoimme, että meillä olisi tarvetta muutokseen karhun ja ilveksen osalta.” Niemi kuitenkin lisää, että tällä hetkellä hän ei näe tarvetta saada karhua ja ilvestä liitteeseen V, koska direktiivin tulkinta on kehittynyt myönteisesti. Karhun ja ilveksen runsaslukuisuus mahdollistaa ns. kannanhoidollisen metsästyksen.


Artiklan 16 poikkeusluvista:

1. Vahinkoperusteiset poikkeusluvat

-   Aina harkittava ensin, onko käytettävissä muuta tyydyttävää ratkaisua. Esimerkiksi lammasaitauksen ympärille rakennettava sähköaita.
-    Päätös luvasta tappaa uhkaa aiheuttava eläin ei saa heikentää lajin suotuisan suojelutason saavuttamismahdollisuuksia. Ei tarkoita sitä, että kannan tulisi olla suotuisalla suojelutasolla, vaan, että päätöksellä ei saa heikentää nykyistä suojelutasoa.
-    Päätöksen täytyy täyttää yksi seuraavista kriteereistä:

• Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi. Ristiriitoja voi aiheutua esimerkiksi, jos susi uhkaa metsäpeuraa, joka ei ole Suomessa uhanalainen, mutta maailmalla harvinainen.
•  Erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi. Esimerkiksi viljelmille tai karjankasvatukselle.
•  Erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä, mukaan lukien taloudelliset ja sosiaaliset syyt. Vahinkoa ei täydy tapahtua ennen kuin lupa myönnetään, mutta sen on oltava todennäköinen. Pelkät havainnot eläimestä eivät riitä syyksi.

-    Lisäksi luvat saavat olla voimassa vain rajoitetun ajan ja rajoitetulla alueella ja metsästyksen on kohdistuttava nimenomaan vahinkoa aiheuttavaan yksilöön.

     2.    Kannanhoidolliset poikkeusluvat
-    Kun kannanhoidon tavoitemäärä ylitetään, voidaan lajia metsästää tietyn ennalta asetetun suurimman sallitun saalismäärän asettamissa rajoissa eikä metsästyksen tarvitse kohdistua tiettyyn yksilöön tai tietyn vahinkokohteen läheisyyteen. Näillä luvilla vaikutetaan kannan kehitykseen – ei yksittäisiin vahinkoihin.


Teksti: Sanna Veteläinen, viestintäharjoittelija, maa- ja metsätalousministeriö
Kuva: Maa- ja metsätalousministeriön kuva-arkisto

Rauta- ja loukkupyyntiin tulee kansainväliset standardit

Metsästyslain mukaan metsästystä on harjoitettava siten, että eläimille ei tuoteta tarpeetonta kärsimystä. Tämä pyritään varmistamaan myös kansainvälisillä pyyntirautojen ja loukkujen käyttöä koskevalla EU:n lainsäädännöllä ja kansainvälisillä sopimuksilla. Tällä hetkellä ajankohtaiseksi ovat nousseet kivutonta ansastusta koskevat kansainväliset standardit.

EU:ssa eläinten hyvinvointia tavoitteleva pyyntivälineiden sääntely aloitettiin vuonna 1991 säätämällä EU:n jalkarauta-asetus. Sillä kiellettiin jalkarautojen käyttö EU:ssa. Samoin asetus kieltää luonnonvaraisten turkisten tuonnin, jos ne on pyydetty muissa maissa jalkaraudoilla tai muilla pyyntivälineillä, jotka eivät täytä kansainvälisiä kivutonta ansastusta koskevia standardeja. Asetuksen tarkoituksena oli säädellä Euroopan yhteisön markkinoille tulevien turkisten pyyntimenetelmiä niin, että ne olisivat eläinten hyvinvoinnin kannalta hyväksyttäviä.

Koska Kanadassa ja Venäjällä turkisten pyynti on edelleen merkittävää taloudellista toimintaa, halusivat ne turvata turkistensa pääsyn EU:n markkinoille. Sen vuoksi kivutonta ansastusta koskevat standardit määriteltiin tarkemmin vuonna 1998 solmimalla sopimus kansainvälisistä kivutonta ansastusta koskevista standardeista Euroopan yhteisön, Kanadan ja Venäjän välillä. Myös Yhdysvaltain kanssa on tehty asiasta samansisältöinen pöytäkirja.

Vaikka ansastussopimus tehtiin jo vuonna 1998, sen toimeenpano on kuitenkin viivästynyt EU:ssa jo 15 vuotta erinäisten käänteiden johdosta. Virallisesti sopimus tuli voimaan vasta vuonna 2008, kun viimeinen sopimuspuoli Venäjä ratifioi sopimuksen. Siitä alkoi 8 vuoden siirtymäaika, joka päättyy kesällä 2016. Siihen mennessä sopimuksen standardit on otettava käyttöön myös Suomessa. On ymmärrettävää, että muut maat vaativat myös EU:ta noudattamaan yhteisesti sovittuja standardeja.

Ansastusdirektiivi haudattiin hiljaisuudessa

EU:n komissio lähti jo vuonna 2004 toimeen esittämällä direktiiviä, jolla sopimus pantaisiin täytäntöön EU:ssa. Komissio ehdotti tiukempia määräyksiä, kuin itse sopimus edellytti. Suomi kannatti direktiivin säätämistä ainoastaan samoilla määräyksillä kuin itse sopimuksessa.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta kuitenkin katsoi mietinnössään, että direktiiviehdotus ei perustunut uusimpaan tieteelliseen tietoon ja eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta sen olisi pitänyt olla vielä tiukempi. Niinpä parlamentti äänesti direktiiviehdotuksen kumoon jo vuonna 2005. Asia palautettiin komissiolle jatkovalmistelua varten ja asia meni sitä myötä jäihin. Virallisesti komissio veti esityksensä takaisin kaikessa hiljaisuudessa vasta vuonna 2012.

Nyt kun sopimuksen toimeenpanoon on aikaa jäljellä reilut 2 vuotta, on komissio jälleen aktivoitunut asiassa. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa. Komissio ei aio enää ajaa EU-tason säädöstä. Nyt komissio katsoo, että sopimus on toimeenpantava kansallisesti, eikä erillistä EU-lainsäädäntöä tarvita. Suomen eduskunnan linjaama kanta näyttäisi siis lopulta toteutuvan siinä mielessä, että EU:ssa ei enää suunnitella erillisiä, kansainvälistä sopimusta tiukempia standardeja. Sopimuksen toimeenpano siirtyy nyt kansallisten viranomaisten ja lainsäädännön tehtäväksi.

Raudat ja loukut on jatkossa testattava

Sopimus edellyttää, että käytettävät rauta- ja loukkumallit täyttävät kansainvälisesti sovitut standardit. Heti tappavien rautojen on tapettava eläin riittävän nopeasti, jotta tarpeetonta kärsimystä ei aiheudu. Samoin elävänä pyytäville loukuille on eläinsuojelun kannalta tarpeelliset vaatimukset.

Kanadassa, jossa turkispyynti on edelleen merkittävä elinkeino, rautoja on testattu jo 14 vuotta. Tähän mennessä siellä on sertifioitu 149 heti tappavaa rautamallia ja 40 elävänä pyytävää pyydysmallia. Kanadan testien perusteella hyväksyttyjä rautamalleja voidaan käyttää myös Suomessa. Testit vaaditaan vain raudoille, joita ei ole vielä testattu muualla. Lisäksi sopimus edellyttää, että pyydysten valmistajat merkitsevät standardien mukaisiksi varmennetut pyyntivälineet. Sopimus edellyttää myös, että rauta- ja loukkupyytäjille opetetaan kivuttomia, turvallisia ja tehokkaita pyyntimenetelmiä.

Komissio on koonnut jäsenmaiden asiantuntijat työryhmään, jossa seurataan kuinka sopimuksen toimeenpano etenee. Useimmissa jäsenmaissa sopimuksen toimeenpano on vasta alkamassa. Ruotsissa ja Ranskassa rautojen testaus on jo arkipäivää. Meillä Suomessa on nyt reilut kaksi vuotta aikaa rakentaa vastaava testausjärjestelmä ja standardien mukainen lainsäädäntö.

Virkamies pisti kätensä rautaan

Ensimmäisessä työryhmän kokouksessa keskusteltiin myös jalkarauta-asetuksesta. Pohjois-Amerikassa on sen jälkeen kehitetty ns. pehmeitä rautoja, jotka on päällystetty kumilla jotta eläimen jalka ei vahingoittuisi.

Saksan luonnonsuojeluvirkamiehet tiedustelivat, voisiko pehmeitä rautoja käyttää susien suojeluun pyrkivässä pyynnissä. Pehmeät, elävänä pyytävät raudat voisivat auttaa susien GPS-pannoituksessa. Paikannustiedot voivat lieventää susiin liittyviä asenteita, kun metsästäjät voivat välttää koirien viemistä laumojen lähelle.

Saksalaiset muistuttivat, että pehmeistä raudoista ei tiedetty asetuksen säätämisen aikoihin vielä mitään. Saksalainen virkamies pisti kokouksessa jopa kätensä susirautaan todistaakseen, ettei se aiheuta kipua tai kärsimystä.

EU:n jalkarauta-asetus on kuitenkin armoton. Sopimuksen sanamuoto kieltää kaikki jalkaan leuoilla tarttuvat raudat ilman mitään poikkeuksia. Eikä komissiokaan luvannut joustoa, vaikka muutoin susien tiukkaa suojelua tarkoin valvookin. Jousto vaatisi EU:n parlamentin uutta kannanottoa, eikä sitä näillä näkymin poliittisesti ole mahdollista saada. Näillä näkymin ne eivät siis ole tulossa sallituiksi Euroopassa.

Janne Pitkänen, ylitarkastaja

Suurpetopolitiikka arvioitiin: Ahma ja susi isoja haasteita

Viime vuoden lopussa valmistui suurpetopolitiikan ulkopuolinen arviointi. Yli satasivuinen julkaisu on nyt luettu ministeriössä huolellisesti läpi ja arvioinnista onkin tehtävissä vähän pitemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Ensinnäkin on selvä, että arviointi on ollut vaativa tehtävä. Neljän eri lajin tarkastelu ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta on tarkoittanut suurpetopolitiikan palastelua moneen osaan ja sen jälkeen näistä osista tehtyjen huomioiden kokoamista taas yhteen. Ehkäpä meidän olisi tullut jo hankintavaiheessa lähteä siitä, että arviointi olisi tehty erikseen kaikkien lajien osalta. Silloin suteen liittyvät ongelmat eivät ehkä olisi heijastuneet muiden lajien arviointiin, kuten nyt kävi.

Positiivista arvioinnissa on se, että karhun ja ilveksen osalta olemme onnistuneet varsin hyvin. Karhun osalta arvioinnissa todetaan, että kannanhoidon ekologiset tavoitteet saavutettu: kanta levittäytynyt uusille alueille ja vakiintuneen kannan kannanhoitoalueella Suomessa kantaa harvennettu. Lisäksi kannan kasvu mahdollistanut kannanhoidollisen metsästyksen, jonka avulla sosiaalisen kestävyyden saavuttamista on voitu edesauttaa. Arvioinnissa todettiin lisäksi, että karhuun kohdentuu ns. omistajuutta, johon myös muiden lajien osalta tulisi pyrkiä. Tietenkin arvioinnista nousi esille myös joukko huomioita asioista, joita voisi vielä parantaa, mutta kaiken kaikkiaan karhupolitiikkaa voinee pitää varsin onnistuneena.

Myös ilveksen osalta kannanhoidon ekologiset tavoitteet on saavutettu ja kannan kasvu on mahdollistanut kannanhoidollisen metsästyksen. Metsästystä on hoitosuunnitelman linjausten mukaisesti kohdennettu alueellisiin tihentymiin taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden varmistamiseksi. Ilveksen osalta merkittävin kritiikki kohdentui kannanarvioinnissa olleisiin ongelmiin. Ne myös heijastuvat myös muiden lajien kanta-arvioiden luotattavuuden kyseenalaistamiseen. Arvioinnissa kuitenkin todettiin, että toimenpiteitä on jo tähän ongelmaan tehty ja erillislaskennat ovat auttaneet tilannetta. Ilveksen kohdalla suurin haaste on juuri kannanarvioinnin ongelmien seurauksena metsästäjien ja tutkimuksen välinen luottamuspula.

Ahmakannan hoidossa olemmekin sitten onnistuneet selvästi huonommin. Suurin puute on ollut se, ettei hoitosuunnitelmaa ole saatu aikaan. Tämä on tarkoittanut myös sitä, että viestintä ahmasta on ollut vähäistä ja että tutkimusta ei ole riittävästi ahmaan resurssoitu. Ilmeinen ongelma on myös se, että poronhoitoalueen ulkopuolelta tietoa ahmasta on käytettävissä varsin vähän. Ahma on ylivoimaisesti pahin vahinkojen aiheuttaja. Ahman aiheuttamat porovahingot ovat jo 5,42 miljoonaa euroa. Se on 68 prosenttia kaikista porovahingoista. Ahmakannan hoitosuunnitelma on kuitenkin nyt lausunnolla, joten toivottavasti sen avulla saadaan parannusta aikaiseksi.

Susi onkin sitten se joukon murheenkryyni. Etenkin sosiaalinen kestävyys on kyseenalainen, susikannan koko on pienentynyt ja samalla ongelmat kasvaneet. Toki nyt viime vuodesta tilanne näyttää jonkin verran paremmalta. Siinä meillä onkin sitten haastetta kerrakseen hoitosuunnitelman päivittämisessä löytää uudenlaisia ratkaisuja tähän ”pirulliseen” ongelmaan.

Sami Niemi, neuvotteleva virkamies