Suurpetopolitiikka arvioitiin: Ahma ja susi isoja haasteita

Viime vuoden lopussa valmistui suurpetopolitiikan ulkopuolinen arviointi. Yli satasivuinen julkaisu on nyt luettu ministeriössä huolellisesti läpi ja arvioinnista onkin tehtävissä vähän pitemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Ensinnäkin on selvä, että arviointi on ollut vaativa tehtävä. Neljän eri lajin tarkastelu ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta on tarkoittanut suurpetopolitiikan palastelua moneen osaan ja sen jälkeen näistä osista tehtyjen huomioiden kokoamista taas yhteen. Ehkäpä meidän olisi tullut jo hankintavaiheessa lähteä siitä, että arviointi olisi tehty erikseen kaikkien lajien osalta. Silloin suteen liittyvät ongelmat eivät ehkä olisi heijastuneet muiden lajien arviointiin, kuten nyt kävi.

Positiivista arvioinnissa on se, että karhun ja ilveksen osalta olemme onnistuneet varsin hyvin. Karhun osalta arvioinnissa todetaan, että kannanhoidon ekologiset tavoitteet saavutettu: kanta levittäytynyt uusille alueille ja vakiintuneen kannan kannanhoitoalueella Suomessa kantaa harvennettu. Lisäksi kannan kasvu mahdollistanut kannanhoidollisen metsästyksen, jonka avulla sosiaalisen kestävyyden saavuttamista on voitu edesauttaa. Arvioinnissa todettiin lisäksi, että karhuun kohdentuu ns. omistajuutta, johon myös muiden lajien osalta tulisi pyrkiä. Tietenkin arvioinnista nousi esille myös joukko huomioita asioista, joita voisi vielä parantaa, mutta kaiken kaikkiaan karhupolitiikkaa voinee pitää varsin onnistuneena.

Myös ilveksen osalta kannanhoidon ekologiset tavoitteet on saavutettu ja kannan kasvu on mahdollistanut kannanhoidollisen metsästyksen. Metsästystä on hoitosuunnitelman linjausten mukaisesti kohdennettu alueellisiin tihentymiin taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden varmistamiseksi. Ilveksen osalta merkittävin kritiikki kohdentui kannanarvioinnissa olleisiin ongelmiin. Ne myös heijastuvat myös muiden lajien kanta-arvioiden luotattavuuden kyseenalaistamiseen. Arvioinnissa kuitenkin todettiin, että toimenpiteitä on jo tähän ongelmaan tehty ja erillislaskennat ovat auttaneet tilannetta. Ilveksen kohdalla suurin haaste on juuri kannanarvioinnin ongelmien seurauksena metsästäjien ja tutkimuksen välinen luottamuspula.

Ahmakannan hoidossa olemmekin sitten onnistuneet selvästi huonommin. Suurin puute on ollut se, ettei hoitosuunnitelmaa ole saatu aikaan. Tämä on tarkoittanut myös sitä, että viestintä ahmasta on ollut vähäistä ja että tutkimusta ei ole riittävästi ahmaan resurssoitu. Ilmeinen ongelma on myös se, että poronhoitoalueen ulkopuolelta tietoa ahmasta on käytettävissä varsin vähän. Ahma on ylivoimaisesti pahin vahinkojen aiheuttaja. Ahman aiheuttamat porovahingot ovat jo 5,42 miljoonaa euroa. Se on 68 prosenttia kaikista porovahingoista. Ahmakannan hoitosuunnitelma on kuitenkin nyt lausunnolla, joten toivottavasti sen avulla saadaan parannusta aikaiseksi.

Susi onkin sitten se joukon murheenkryyni. Etenkin sosiaalinen kestävyys on kyseenalainen, susikannan koko on pienentynyt ja samalla ongelmat kasvaneet. Toki nyt viime vuodesta tilanne näyttää jonkin verran paremmalta. Siinä meillä onkin sitten haastetta kerrakseen hoitosuunnitelman päivittämisessä löytää uudenlaisia ratkaisuja tähän ”pirulliseen” ongelmaan.

Sami Niemi, neuvotteleva virkamies

Yhteispelillä se sujuu

Riista- ja petopolitiikan keskiössä on eri intressiryhmien tavoitteiden rinnalla myös näiden tahojen välinen kyky ja halu tehdä yhteistyötä. Eri näkemysten yhteensovittamisessa on oma haasteensa, kuten olemme kuluvana vuonna jälleen nähneet. Parhaiden kansallisten ratkaisujen löytämistä kuitenkin edesauttaisi paitsi toisen osapuolen näkemysten  kuuntelu ja arvostaminen, myös keskinäinen luottamus. Petopolitiikan arviointityöllä, jonka olemme alkuvuodesta käynnistäneet, pyrimme edistämään tätä rakentavaa vuoropuhelua.

Viime viikolla järjestimme Kuhmon kaupungin kanssa haaskaseminaarin. Sen tarkoituksena oli koota Suomen paras asiantuntemus koolle pohtimaan, miten yhteensovitetaan metsästyksen ja kasvavan suurpetoturismin tavoitteet osana laajempaa riistanhoitoon - ja suurpetoihin liittyvää kokonaisuutta. Tilaisuus onnistui mielestäni erittäin hyvin. Näkemyseroja tarvittavista toimenpiteistä tuli odotetusti esiin, mutta välttämättömäksi koetun lainsäädännön uudistamisen pohjaksi oli paljon yhteisymmärrystä.  Yksi tilaisuuden keskeisimmistä yhteisistä näkemyksistä pohjaa suomalaisen metsästyksen erääseen peruslähtökohtaan eli haaskalta ei suurpetoja ammuta.

Karhunmetsästyksen alku nousi odotetusti uutisotsikoihin. On todella valitettavaa, että samalla otsikoihin nousi myös kepulikonstien eli haaskojen käyttö karhunmetsästyksessä. Kuhmon tilaisuuden taustalla oli myös tiedossa oleviin haaskapaikkoihin pohjaten epäily siitä, että osa metsästäjistämme alentuu näin halpamaiseen toimintaan. Sangen tuoreen metsästyskortin omistajana muistan erittäin hyvin, miten kurssimme pitäjä monessa yhteydessä korosti metsästyksen eettistä hienoutta, josta suurpetojen ’’haaskametsästyksessä’’ ei ole tietoakaan.

Luottamukseni suomalaisiin metsästäjiin on kuitenkin suuri ja uskon valtaosan toimivan lainsäädännön ja yhteisten pelisääntöjen mukaisesti omasta tahdostaan. Hallinnolle luottamus metsästäjiin on välttämätöntä. Kolmiolaskennat ja tietojen syöttö TASSU- järjestelmään pohjautuvat metsästäjiin. Tekemällä tämän työn hyvin, metsästäjät hyötyvät oikeista ja oikeudenmukaisista päätöksistä metsästyskiintiöille eri puolilla Suomea.

Metsästäjien tekemän työn rinnalla tieteellisellä tutkimuksella on merkittävä vaikutus tulevissa päätöksissä. Aiempaa avoimempi keskustelu tutkimustuloksista ja –menetelmistä on selvästi tarpeen luottamuksen lisäämiseksi. Myös tutkimusten suunnittelussa tulee keskustella kaikkien niiden tahojen kanssa, joiden toimintaan tuloksilla voi olla vaikutuksia. Käytännön ääntä ja kokemuksia on sekä tutkijoiden että meidän virkamiestenkin syytä kuunnella tarkalla korvalla. Yhteistyö on paras kansallinen voimavaramme koskien riista- ja petopolitiikan hallinnointia  ja toteutusta. Tämän yhteistyön onnistuminen riippuu vain meistä ihmisistä, ei metsän eläimistä.   

Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö