Ilveksen metsästys herättää voimakkaita tunteita

Laitoimme lausunnolle luonnoksen asetukseksi ilveskiintiöistä – tai oikeammin suurimmista sallituista saalismääristä. Viime vuonna se aiheutti melkoisen hässäkän. Kahden viikon ajan vastasin joka päivä vähintään yhdelle toimittajalle. Oli helppo ymmärtää mitä presidentti Koivisto tarkoitti aikoinaan sopulilaumalla. Saa nähdä vieläkö tänä vuonna tähän uutisköyhään aikaan ilves saa aikaan samanlaisen joukkovaelluksen.

Ilves on selvästi runsaslukuisin suurpetomme, jonka kanta on pitkään ollut vahvassa kasvussa. Suomessa onkin ehkä Euroopan vahvin ilvespopulaatio. RKTL:n viimeisimmän kanta-arvion mukaan yli yksivuotiaita ilveksiä on 2700 – 2900 yksilöä. Pentueita on 500 – 550. 2000 –luvun alussa kanta-arvio oli tuhannen yksilön tienoilla. Pentueita ei ollut kuin reilu 100.  Metsästyksestä huolimatta – tai ehkä juuri siitä syystä – reilussa kymmenessä vuodessa ilveskanta on siis moninkertaistanut, vaikka ilveksen metsästykseen kielteisesti suhtautuvat tahot ovat vuodesta toiseen väittäneet, että kiintiöt vaarantavat ilveskannan. 

Ilveksiä esiintyy koko maassa – Saaristoa ja Ylä-Lappia myöten. Suurpetopolitiikan kehittämisarvioinnissa ilveksen kannanhoitoa koskeva politiikkamme saikin kiitosta. Siinä olimme onnistuneet. Miksi ihmeessä siis viime vuonna ilveskiintiöistä saatiin niin iso juttu? 

Yksi vasta-argumenteista ilveksen metsästykselle oli se, että ilves on vuoden 2010 Punaisessa kirjassa listattu vaarantuneeksi (VU), eli uhanalaiseksi. Perusteena oli se, että lisääntymiskykyisiä yksilöitä ei olisi yli tuhatta ja se, että muuttovoittoa Venäjältä ei tulisi. Menemättä tässä sen tarkemmin noihin perusteluihin, totean vain, että nyt tuo tuhannen lisääntymiskykyisen yksilön raja on varmasti ylitetty, sillä pentueitahan viimeisimmässä arviossa oli 500 – 550. Tiedossa siis on, että pelkästään lisääntyneitä yksilöitä on 1000 – 1100. Ilveskannassa on varmasti myös sellaisia lisääntymiskykyisiä yksilöitä, jotka syystä toisesta eivät ole vielä lisääntyneet. Kun lisäksi viimeaikaiset geneettiset tutkimukset osoittavat kiistatta, että Suomen ilveskanta on samaa populaatiota Venäjän Karjalan ilveskannan kanssa, toivottavasti tänä vuonna ei uhanalaisuus-korttia käytettäisi. Ruotsissa  muuten 1700 – 2000 yksilön suuruinen ilveskanta, jossa vuonna 2008 oli 310 pentuetta, luokiteltiin silmälläpidettäväksi (NT), joka ei siis ole uhanalaisuutta osoittava luokka.

Tämän lisäksi viime vuonna kyseenalaistettiin ministeriön perustelut ilveksen metsästykselle. Metsästäjiä syytettiin saaliskateudesta. Ei hyväksytty ilveksen metsästyksen perusteluna sitä, että ilves verottaa voimakkaasti pienten hirvieläinten kantoja. Ei kai tarvitse olla biologi ymmärtääkseen, että tuhannen yksilön ilveskanta ei vaikuta muuhun lajistoon yhtä paljon kuin kolminkertainen ilveskanta. Itse asiassa kansainvälisessä ja eurooppalaisessa luonnonsuojelupolitiikassa on tunnustettu hyväksytyksi suurpetojen kannansäätelyn perusteeksi niiden vaikutus muihin metsästettäviin lajeihin. Bernin sopimuksen Pysyvä neuvosto totesi tämän suurpetokonfliktien hallintaa koskeneessa suosituksessaan.

Viimevuotinen väittely metsästyksen perusteluista oli vahvasti tunnepitoista, mutta sittenkin lähinnä akateemista.  Ilves on riistalaji. Luontodirektiivi mahdollistaa ilveksen kannanhoidollisen metsästyksen silloin kun ilvekselle on vahvistettu hoitosuunnitelma. Ilvestä voidaan riistalajina hyödyntää metsästämällä. Toisaalta Suomen metsästyslaissa riistanhoidon ymmärretään tarkoittavan toimintaa, jonka tarkoituksena on myös eläinkantoja säätelemällä parantaa eri eläinkantojen välistä tasapainoa. Näiden lisäksi erityisiä perusteluita metsästyksen sallimisille ei silloin edes tarvita. 

Komissio on vahvistanut luontodirektiivin 16 artiklan tulkintaohjeen. Ohje perustuu pääosin keskeisiin Euroopan yhteisön tuomioistuimen ratkaisuihin sekä komission oikeuspalvelun näkökulmiin. Ohje on tarkoitettu edesauttamaan yhteistä ymmärrystä sekä kansallisten että alueellisten viranomaisten, suojelutahojen sekä muiden intressitahojen kesken luontodirektiivin toimeenpanossa. Se pyrkii tarjoamaan käytännöllisiä ja joustavia tapoja säännösten soveltamiseen huomioiden olemassa olevan lainsäädäntökehyksen. Myös EY -tuomioistuin on hakenut tulkintaansa tukea ohjeesta. Tulkintaohje luo selkeän ja johdonmukaisen perustan 16 artiklan soveltamiselle. 

Tulkintaohjeessa nimenomaisesti suositellaan luontodirektiivin 16 artiklan 1 e-poikkeusperusteen käyttöä eli kannanhoidollista metsästystä silloin, kun jäsenvaltiossa on tiettyä lajia koskeva hoitosuunnitelma käytössä. Esimerkkinä komissio mainitsee ilveksen hoitosuunnitelman Latviassa. Komissio toteaa, että rajoitetulla ja tiukasti kontrolloidulla metsästäjien toimesta tapahtuvalla pyynnillä voidaan katsoa olevan positiivinen vaikutus populaatioon ja yleiseen mielipiteeseen. Siksi toiminta noudattaa täysin luontodirektiivin 16 artiklan 1 e-kohtaa.

Neuvotteleva virkamies Sami Niemi

Komission aloite suurpetokonfliktin hallitsemiseksi

Euroopan Unionin komissio on monitahoinen suurpetopolitiikan toimija. Yhtäältä komissio on ollut - ainakin Suomessa ja Ruotsissa - yksi konfliktin osapuolista. Komission tehtävänä on valvoa EU-lainsäädännön toimeenpanoa jäsenmaissa. Tässä laillisuusvalvojan roolissaan se on käynnistämiensä valvontamenettelyiden kautta kaventanut jäsenmaiden viranomaisten toimintamahdollisuuksia hakea kunkin maan kulttuuriin ja olosuhteisiin sopivia ratkaisuja.

Komissio on kuitenkin ymmärtänyt oman tiukan valvojaroolinsa aiheuttamat haasteet suurpetojen suojelussa. Komissio hakeekin uudenlaista rakentavaa lähestymistapaa suurpedoista aiheutuviin sosiaalisiin ja taloudellisiin haasteisiin.

Eilen 10.6.2014 komissio julkisti keskustelufoorumin edesauttaakseen suurpedoista aiheutuvien sosiaalisten konfliktien ratkaisua - tai ehkä paremminkin edesauttaakseen niiden hallintaa.

Komissio on yhdessä EU-tason keskeisten sidosryhmien kanssa työstänyt viime vuoden yhteistyösopimusta laajapohjaisesta ja säännöllisesti kokoontuvasta keskustelufoorumista. Mukana työssä on ollut CIC, FACE, COPA-COGECA, ELO, EUROPARC, IUCN, WWF ja Ruotsin ja Suomen yhteinen porotalouden edustaja. Lyhenteiden takana on metsästäjien, maanviljelijöiden, maanomistajien ja luonnonsuojelijoiden edustajat. 

Keskustelufoorumin tarkoituksena on koota keskeiset sidosryhmät yhteen ainakin kerran vuodessa. Tämän lisäksi voidaan järjestää tapaamisia ja työpajoja erityiskysymysten osalta. Komissio tukee työtä myös internet-sivustolla, jossa jaetaan tietoa ja hyviä käytäntöjä suurpetokonfliktien hallintaan. Komissio on lisäksi valmistellut yhdessä sidosryhmien ja jäsenvaltioiden edustajien kanssa EU-tason suurpetokantojen hoitosuunnitelmaa, jossa listataan räätälöityjä toimenpiteitä suurpetojen suojelemiseksi sekä suurpedoista aiheutuvien ongelmien hallitsemiseksi.  Komission toiveena on, että jäsenvaltioissa järjestettäisiin vastaavia valtakunnallisia ja maakunnallisia keskustelufoorumeita sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien käsittelemiseksi.  

Suomessa valtakunnallinen riistaneuvosto ja alueelliset riistaneuvostot olisivat luonteva taho tämänkaltaisten keskustelufoorumien järjestämiseksi. Tämä oli riistahallintolain tavoitteenakin. On kuitenkin selvää, että varsinaisten neuvostojen kokoonpano on itsessään liian kapea. Tästä syystä alueelliset riistaneuvostot ovat säännöllisesti järjestäneet erillisiä sidosryhmätilaisuuksia, joihin mekin ministeriöstä olemme osallistuneet. Jatkossa voisi kuitenkin olla tehokkaampaa, jos riistaneuvostojen kokoonpano olisi laajapohjaisempi. Yhteiskunnallista laajapohjaista keskustelua on syytä ylläpitää säännöllisesti suurpetoasioissa. 

Komissiokin siis hakee suurpetokantojen ekologisen kestävyyden ja tiukan suojelun turvaamisen rinnalle uudenlaisia keinoja lisätä sosiaalista kestävyyttä. Tähänhän Suomen suurpetopolitiikan kehittämisarvioinnissakin päädyttiin.

Neuvotteleva virkamies Sami Niemi

EU:n luontodirektiivi: väitteitä ja väärinkäsityksiä

Yleisessä keskustelussa liikkuu säännöllisesti väärinkäsityksiä ja perättömiä väitteitä luontodirektiivistä ja siitä miten sitä Suomessa toteutetaan. Jottei väärä tieto jäisi elämään, maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi selventää tilannetta.

Väite: On täysin Suomen oma asia miten suurpetopolitiikka täällä järjestetään.

Niemi epäilee, että käsitys on tullut siitä, että joskus jollekin delegaatiolle ovat EU:n komission virkamiehet sanoneet, että Suomi saa päättää petopolitiikastaan itse mutta lisänneet, että kunhan se on direktiivien mukaista. Tästä informaatiosta on koti-Suomeen ulottunut vain tuo alkuosa.

Vapaita käsiä Suomella ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella komissio katsoi, että Suomi ei menetellyt direktiivin mukaisesti susiasioissa. Tästä seurasi se, että Suomi vietiin EU:n tuomioistuimeen, josta Suomelle langetettiin tuomio, vaikkakaan ei syytteen kaikilta osilta. Oikeudenkäyntikustannukset jaettiin tasan. Tämä johti siihen, että vahinkoperusteisten lupien myöntämistä on jouduttu tiukentamaan. Kun Ruotsin parlamentti teki 2009 päätöksen, että susikantaan asetettaisiin 210 suden katto, jonka ylittymisen jälkeen susia saisi vapaasti metsästää, puuttui komissio asiaan nopeasti. Ruotsi sai perustellun lausunnon vuodessa ja potentiaalisen uhkan kanteesta. Ruotsi joutui muuttamaan politiikkaansa.

Väite: EU-jäsenneuvottelujen aikaan Suomi itse halusi tietyt lajit tiukkaan suojeluun tai Suomi ei osannut hakea poikkeusta direktiiviin.

Kun Suomi aloitti jäsenyysneuvottelut, luontodirektiivi oli jo määritetty olemassa oleville jäsenvaltioille ja susi, karhu ja ilves olivat tiukan suojelun alla liitteessä IV(a) *(alempana lisätietoa direktiivin liitteistä). Ainoat poikkeukset tähän olivat Kreikka ja Espanja, joissa susi oli liitteessä V tiettyjen alueiden sisällä. Tämä oli tilanne, jossa Suomi aloitti jäsenneuvottelut. Suomi oli ainoa silloisista jäsenvaltioehdokkaista (Ruotsi, Norja ja Itävalta), joka tuolloin haki poikkeuksia lajiliitteisiin. Suomi esitti, että susi, karhu ja ilves poistettaisiin liitteestä II, joka edellyttäisi Natura-alueiden perustamista lajeille ja tämä esitys hyväksyttiin. Karhulle, sudelle ja ilvekselle haettiin lisäksi poikkeusta liitteestä IV, mutta komissio totesi, että ainoastaan susi voi olla poronhoitoalueella poikkeuksellisesti liitteessä V. Tarvittaessa kaatoluvat voitaisiin hankkia artiklan 16 poikkeuslupamenettelyn kautta. Ahma ei ollut osa luontodirektiiviä ennen Ruotsin ja Suomen jäsenyyttä. Ahma liitettiin jäsenyysneuvotteluiden jälkeen liitteeseen II – ei ns. lajisuojeluliitteisiin IV tai V.

”Suomi oli ainoa, joka haki poikkeuksia, ja sai sen mitä oli aiemmin hyväksytty eli sutta koskevan poikkeuksen maantieteellisesti rajatulla alueella,” Niemi tiivistää EU:hun liittymisen aikaiset direktiivimuutokset.

*Mainituista luontodirektiivin liitteistä lyhyesti:
Liite II: Liitteeseen kuuluvalle eläinlajille perustettava Natura-alueita.
Liite IV: Lajit ovat tiukasti suojeltuja myös luonnonsuojelualueiden ulkopuolella.
Liite V: Tärkeinä pidettyjä lajeja, joiden kannat voivat vaatia sääntelyä tarpeen mukaan.

Väite: Suomi itse valitsee suojella susia tiukemmin, sillä Virossa sudenkaatolupia myönnetään paljon helpommin.

Suomi oli perehdyttänyt Viroa luontodirektiivistä ja Viro osasi tämän perusteella hakea poikkeusta kaikille suurpedoille liitteeseen IV. Viron hakiessa Unioin jäsenyyttä sen tilanne oli eri kuin Suomen. Viro oli jäsenyysneuvotteluissa hyvässä asemassa, Suomi tuki Viron hakemia poikkeuksia. Tämä vaikutti myönteisesti siihen, että Viro sai sekä suden ja ilveksen koko maan osalta liitteeseen V. Virossa siis susi on lajiliitteessä V, mikä tarkoittaa sitä, että näiden lajien metsästyksen ei tarvitse noudattaa tiukkoja 12 ja 16 artiklaa.

Neuvotteleva virkamies kertoo tämän olleen taktinen liike Suomelta: ”Meidän ajatushan oli, että kun saadaan pää auki ja pudotettua suurpetoja liitteeseen V, niin se voisi edesauttaa meitä saamaan tietyt lajit liitteeseen V. Tuolloin katsoimme, että meillä olisi tarvetta muutokseen karhun ja ilveksen osalta.” Niemi kuitenkin lisää, että tällä hetkellä hän ei näe tarvetta saada karhua ja ilvestä liitteeseen V, koska direktiivin tulkinta on kehittynyt myönteisesti. Karhun ja ilveksen runsaslukuisuus mahdollistaa ns. kannanhoidollisen metsästyksen.


Artiklan 16 poikkeusluvista:

1. Vahinkoperusteiset poikkeusluvat

-   Aina harkittava ensin, onko käytettävissä muuta tyydyttävää ratkaisua. Esimerkiksi lammasaitauksen ympärille rakennettava sähköaita.
-    Päätös luvasta tappaa uhkaa aiheuttava eläin ei saa heikentää lajin suotuisan suojelutason saavuttamismahdollisuuksia. Ei tarkoita sitä, että kannan tulisi olla suotuisalla suojelutasolla, vaan, että päätöksellä ei saa heikentää nykyistä suojelutasoa.
-    Päätöksen täytyy täyttää yksi seuraavista kriteereistä:

• Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi. Ristiriitoja voi aiheutua esimerkiksi, jos susi uhkaa metsäpeuraa, joka ei ole Suomessa uhanalainen, mutta maailmalla harvinainen.
•  Erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi. Esimerkiksi viljelmille tai karjankasvatukselle.
•  Erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä, mukaan lukien taloudelliset ja sosiaaliset syyt. Vahinkoa ei täydy tapahtua ennen kuin lupa myönnetään, mutta sen on oltava todennäköinen. Pelkät havainnot eläimestä eivät riitä syyksi.

-    Lisäksi luvat saavat olla voimassa vain rajoitetun ajan ja rajoitetulla alueella ja metsästyksen on kohdistuttava nimenomaan vahinkoa aiheuttavaan yksilöön.

     2.    Kannanhoidolliset poikkeusluvat
-    Kun kannanhoidon tavoitemäärä ylitetään, voidaan lajia metsästää tietyn ennalta asetetun suurimman sallitun saalismäärän asettamissa rajoissa eikä metsästyksen tarvitse kohdistua tiettyyn yksilöön tai tietyn vahinkokohteen läheisyyteen. Näillä luvilla vaikutetaan kannan kehitykseen – ei yksittäisiin vahinkoihin.


Teksti: Sanna Veteläinen, viestintäharjoittelija, maa- ja metsätalousministeriö
Kuva: Maa- ja metsätalousministeriön kuva-arkisto