Karhuasetuksen valmistelun taustaa



Kuten viimeksi kirjoitin, niin tämä touko-kesäkuun vaihde on meille kiireistä aikaa. Maanantaina lähti lausuntokierrokselle metsähanhen metsästyksen keskeyttämistä koskeva asetus. Tänään lausuntokierrokselle lähti asetus ensi syksyn karhun metsästyskiintiöstä. Todennäköisesti ensi viikolla valmistuu esitys ilveksen metsästysmääristä.

Keskustelua asetuksista syntyy aina. Aina joku taho pahoittaa mielensä. Aina joku syyttää meitä siitä, että päätökset syntyvät kirjoituspöydän takana ja että emme kuuntele tutkimusta.

Ehkä onkin hyvä avata miten laajalla porukalla esitykset syntyvät. Toimimme aina läheisessä yhteistyössä sekä RKTL:n että Suomen riistakeskuksen kanssa. Esimerkiksi karhun osalta meillä oli suunnittelukokous toukokuun alussa tutkijoiden ja riistakeskuksen asiantuntijoiden kanssa, jossa pohdimme miten eri kannanhoitoalueiden metsästys mitoitettaisiin. Perusteena oli tutkimuksen tuottama kanta-arvio, jonka mukaan karhuja olisi 1 405–1 535 yksilöä.

Arvio on jonkin verran pienempi kuin viime vuonna. Kanta-arvion pohjalta Suomen riistakeskuksen asiantuntijat tuottivat pohjaesityksen karhukannan verotussuunnitelmaksi. Tämän jälkeen erilaisten vaihtoehtojen ja vaikutusten arvioinnin kautta päädyimme esittämään koko maan kiintiöksi 115 karhua, joka on 13 prosenttia pienempi kuin viime vuonna. 

Poronhoitoalueen kiintiö olisi sama kuin edellisenä vuonna eli 42 karhua. Muilla kannanhoitoalueilla saisi metsästää 73 karhua. Toteutuessaan kiintiö olisi 7,8 prosenttia arvioidusta karhujen kokonaismäärästä laskettuna (keskiarvo 1470), jossa siis viime kevään pentutuotto on huomioitu.

Vakiintuneen kannan kannanhoitoalueella, jossa kannan aiempien vuosien lasku on kääntynyt lievään kasvuun, päädyimme 49 karhun kiintiöön. Kiintiö vastaa 10 prosenttia verotustasoa kannanhoitoalueen karhukannan arviohaarukan yläreunasta, jonka pitäisi olemassa olevan tiedon valossa pitää kannan koko joko nykyisellään tai mahdollisesti johtaa siihen, että kanta voi hienokseltaan kasvaa.

Levittäytymisvyöhykkeellä, jossa aiempien vuosien kasvu on taittunut ja kanta kääntynyt laskuun, päädyimme viime vuotta merkittävästi pienempään kiintiöön. Suurin sallittu saalismäärä laskisi 36 karhusta 18 karhuun. Myös kehittyvän kannan kannanhoitoalueella läntisessä Suomessa katsoimme tarpeelliseksi pienentää kiintiötä yhdeksästä karhusta kuuteen karhuun. Näillä alueilla metsästyksen kohteeksi joutui viime metsästyskaudella aika monta naarasta. Naaraiden poistuman vaikutus tulee näkymään viiveellä.

Voimakkainta karhukannan verotus olisi edelleen hoitosuunnitelman mukaisesti poronhoitoalueella, missä metsästyksellä pyritään vähentämään karhun aiheuttamia vahinkoja porotaloudelle. Kanta-arvio ja porovahinkotilanne on ollut suhteellisen vakaa, joten kiintiön nostoon ei katsottu olevan tarvetta. Suomen riistakeskus pystyy joka tapauksessa myöntämään näiden kannanhoidollisten lupien lisäksi vahinkoperusteisia poikkeuslupia tarpeen mukaan. 

Asetusluonnos metsästysvuoden 2014-2015 karhun metsästyksestä on nyt siis lausuntokierroksella. Lopulliset päätökset tehdään heinäkuun alussa. Tämän jälkeen Suomen riistakeskus tekee tarkemmat maakuntakohtaiset verotussuunnitelmat.

Sami Niemi, Neuvotteleva virkamies 

Yhteispelillä se sujuu

Riista- ja petopolitiikan keskiössä on eri intressiryhmien tavoitteiden rinnalla myös näiden tahojen välinen kyky ja halu tehdä yhteistyötä. Eri näkemysten yhteensovittamisessa on oma haasteensa, kuten olemme kuluvana vuonna jälleen nähneet. Parhaiden kansallisten ratkaisujen löytämistä kuitenkin edesauttaisi paitsi toisen osapuolen näkemysten  kuuntelu ja arvostaminen, myös keskinäinen luottamus. Petopolitiikan arviointityöllä, jonka olemme alkuvuodesta käynnistäneet, pyrimme edistämään tätä rakentavaa vuoropuhelua.

Viime viikolla järjestimme Kuhmon kaupungin kanssa haaskaseminaarin. Sen tarkoituksena oli koota Suomen paras asiantuntemus koolle pohtimaan, miten yhteensovitetaan metsästyksen ja kasvavan suurpetoturismin tavoitteet osana laajempaa riistanhoitoon - ja suurpetoihin liittyvää kokonaisuutta. Tilaisuus onnistui mielestäni erittäin hyvin. Näkemyseroja tarvittavista toimenpiteistä tuli odotetusti esiin, mutta välttämättömäksi koetun lainsäädännön uudistamisen pohjaksi oli paljon yhteisymmärrystä.  Yksi tilaisuuden keskeisimmistä yhteisistä näkemyksistä pohjaa suomalaisen metsästyksen erääseen peruslähtökohtaan eli haaskalta ei suurpetoja ammuta.

Karhunmetsästyksen alku nousi odotetusti uutisotsikoihin. On todella valitettavaa, että samalla otsikoihin nousi myös kepulikonstien eli haaskojen käyttö karhunmetsästyksessä. Kuhmon tilaisuuden taustalla oli myös tiedossa oleviin haaskapaikkoihin pohjaten epäily siitä, että osa metsästäjistämme alentuu näin halpamaiseen toimintaan. Sangen tuoreen metsästyskortin omistajana muistan erittäin hyvin, miten kurssimme pitäjä monessa yhteydessä korosti metsästyksen eettistä hienoutta, josta suurpetojen ’’haaskametsästyksessä’’ ei ole tietoakaan.

Luottamukseni suomalaisiin metsästäjiin on kuitenkin suuri ja uskon valtaosan toimivan lainsäädännön ja yhteisten pelisääntöjen mukaisesti omasta tahdostaan. Hallinnolle luottamus metsästäjiin on välttämätöntä. Kolmiolaskennat ja tietojen syöttö TASSU- järjestelmään pohjautuvat metsästäjiin. Tekemällä tämän työn hyvin, metsästäjät hyötyvät oikeista ja oikeudenmukaisista päätöksistä metsästyskiintiöille eri puolilla Suomea.

Metsästäjien tekemän työn rinnalla tieteellisellä tutkimuksella on merkittävä vaikutus tulevissa päätöksissä. Aiempaa avoimempi keskustelu tutkimustuloksista ja –menetelmistä on selvästi tarpeen luottamuksen lisäämiseksi. Myös tutkimusten suunnittelussa tulee keskustella kaikkien niiden tahojen kanssa, joiden toimintaan tuloksilla voi olla vaikutuksia. Käytännön ääntä ja kokemuksia on sekä tutkijoiden että meidän virkamiestenkin syytä kuunnella tarkalla korvalla. Yhteistyö on paras kansallinen voimavaramme koskien riista- ja petopolitiikan hallinnointia  ja toteutusta. Tämän yhteistyön onnistuminen riippuu vain meistä ihmisistä, ei metsän eläimistä.   

Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö