Susiluvat,valitukset ja oikeussuoja: virtuaalinen vai perinteinen paikallisuus

Suden kannanhoidollinen metsästys tältä vuodelta päättyi maaliskuun puolivälissä. Ministeriön vahvistama suurin sallittu saalismäärä oli 29 sutta. Suomen riistakeskus myönsi luvat yhteensä 24 suden metsästämiseksi. Näistä 17 saatin kaadettua. Saalis jäi siis huomattavasti alle suurimman mahdollisen. Luontojärjestöt ovat jo kuitenkin ehtineet tuomita jahdin epäonnistuneeksi, koska saalisseurannan mukaan liian moni aikuinen yksilö ammuttiin. 

Tässä vaiheessa on kuitenkin aikaista tehdä lopullista arvioita jahdin onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Siihen vaikuttavat monet tekijät, joista meillä ei ole vielä varmaa tietoa tai vahvaa havaintoa. Yksi tekijä on tietenkin saalin rakenne ja lisääntyneiden aikuisten yksilöiden määrä eli jahdin ekologinen kestävyys. Toinen yhtä tärkeä tekijä on sosiaalinen kestävyys ja muutokset siinä. Saalin ikärakenteesta saadaan varma tieto kun hammasnäytteet on analysoitu Yhdysvaltalaisessa laboratoriossa. Sosiaalisen kestävyyden osalta emme voi saada yhtä varmaa tietoa emmekä  yhtä nopeasti. Muutokset näkyvät asteittain. Sen voin kuitenkin täältä ministeriöstä käsin todeta, että tämä talvi on ollut montaa aiempaa talvea rauhallisempi susitalvi, vaikka susia Suomen metsissä on huomattavasti aiempaa enemmän. 

Me olemme edellyttäneet, että Riistakeskus käy kunkin luvansaajan kanssa yksityiskohtaisesti läpi miten jahti eteni ja missä olosuhteissa kaadot tapahtuivat. Erityisesti meitä kiinnostaa se, miksi kolme pantasutta tuli ammutuksi. Tämän jälkeen käymme kokonaisuuden Riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen kanssa läpi ja teemme johtopäätökset metsästyksen onnistumisista ja epäonnistumista. Ennen sitä ei tuomiota jahdista kannata antaa. Sitä voi kuitenkin tarkastella, miten prosessi eteni joulukuun alusta tähän hetkeen. 

Sosiaalisen kestävyyden lisääminen tavoitteena

Juuri sosiaalisen kestävyyden varmistamiseksi me ministeriössä päätimme sallia kannanhoidollisen metsästyksen jo tänä talvena, vaikka ymmärsimme aikatauluhaasteet. Suomen riistakeskus luovutti susikannan hoitosuunnitelman ministeriölle viimeisteltäväksi joulukuun alussa. Samaan aikaan valmistui RKTL:n alustava susikanta-arvio, joka osoitti susikannassa tapahtuneen merkittävän muutoksen.

Susikanta-arvion julkistamisen jälkeen teimme tilannearvion, jonka mukaan susikannan voimakas kasvu tulisi aiheuttamaan susikonfliktin merkittävän kärjistymisen, mikäli kannanhoidollista metsästystä ei jo kuluvana talvena sallittaisi. Katsoimme lisäksi, että riski salametsästyksen voimistumiseen olisi myös todellinen. Ongelmaksi oli kuitenkin muodostumassa käytettävissä oleva aika. Hoitosuunnitelman ja asetuksen lausuntoaika, lausuntojen käsittely, hoitosuunnitelman ja asetuksen viimeistely, poikkeuslupien hakeminen, hakemusten käsittely, päätösten laatiminen, päätösten tiedoksianto sekä valitusaika edellyttivät riittävän pitkää aikaa. Lumiolosuhteet sekä suden maaliskuussa alkava lisääntymisaika rajoittivat kuitenkin meidän ja Suomen riistakeskuksen aikaikkunaa. 

Otimme aikataulutuksen suunnittelun lähtökohdaksi suden lisääntymisajan. Katsoimme, että kannanhoidollisen metsästyksen tulisi päättyä viimeistään maaliskuun puolivälissä, jotta susiparien lisääntyminen ei liikaa metsästyksestä häiriytyisi. Toisaalta metsästykselle tuli varata riittävä kolmen viikon aika, jotta jahti voisi käytännössä onnistua eri olosuhteissa. Arvioimme, että liian lyhyt metsästysaika nähtäisiin hallinnon kiusantekona, eikä tällöin kannanhoidollisen metsästyksen sallimisella saavutettaisi niitä hyötyjä, joita hoitosuunnitelmassa sille asetettiin. Näin päädyttiin siihen, että lupien tulisi olla voimassa viimeistään viikon 9 alussa. Ottaen huomioon valitusaika, totesimme, että asetus ja hoitosuunnitelma tulisi hyväksyä viimeistään viikolla 4, jolloin poikkeuslupapäätökset voitaisiin ratkaista ko. viikon lopussa. Tässä lopulta onnistuimmekin. Lausuntojen pohjalta viimeistelty hoitosuunnitelma vahvistettiin 22.1.  Suomen riistakeskus puolestaan pystyi tiukasta aikataulusta huolimatta tekemään päätökset asetuksen tultua voimaan 23.1.

Valitusten tehtailu  

Riistakeskuksen päätösten jälkeen luvansaajat joutuivat odottamaan valitusajan umpeutumista ennen kuin luvat sai panna täytäntöön. Oletuksemme oli, että varmasti osasta päätöksiä valitettaisiin, sillä metsästyslaissa on perinteistä valitusoikeutta laajennettu siten, että myös alueellisella tai paikallisella  luonnonsuojeluyhdistyksellä on valitusoikeus poikkeuslupia koskevista päätöksistä. Oletettavaa ja ymmärrettävää oli, että joistain tapauksista järjestöt hakisivat ennakkoratkaisun seuraavan vuoden päätöksiä varten. 

Luontojärjestöt valittivat lopulta kaikista luvista. Turun ja Hämeenlinnan hallinto-oikeudet asettivat Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjois-Hämeen poikkeusluvat täytäntöönpanokieltoon. Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeudet eivät. Tästä syystä osa luvista jäi siis käyttämättä. Itä-Suomen hallinto-oikeus julkisti oman välipäätöksensä, jossa perusteli sitä, miksi kieltoa ei asetettu. Turun tai Hämeenlinnan hallinto-oikeudet eivät tätä ole tehneet.

Useimman valituksen taustalla oli viime vuoden marraskuussa perustettu uusi Pohjois-Hämeessä kotipaikkaa pitävä luonnonsuojeluyhdistys. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa valittajana oli paikallinen luonnonsuojeluyhdistys. Tosin näissäkin tapauksissa valituspohja oli sama. Pohjois-Hämeestä käsin valitettiin siis Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan, Oulun, ja Kainuun alueiden päätöksistä. Saa nähdä miten valitusoikeuteen näissä tapauksissa hallinto-oikeuksissa suhtaudutaan.

Valittajan alueellisuuden ja paikallisuuden vaatimus on myös koetuksella, kun kävi ilmi, että yhdistys kauppaa osuuksia valituksiinsa netissä kenelle tahansa. Nämä virtuaalivalitukset antavat siis esimerkiksi helsinkiläiselle mahdollisuuden olla mukana pohjois-hämäläisen yhdistyksen Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueille myönnettyjä poikkeuslupia koskevissa valituksissa. Kaikkeen sitä tässä susiasiassa törmää: etäalueellisuudesta virtuaalipaikallisuuteen!

Valitukset sinänsä kuuluvat länsimaisen oikeusvaltion turvaamaan oikeussuojajärjestelmään, jossa valittaa saa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Ympäristöperusoikeuden kautta myös alueellisten ja paikallisten luontojärjestöjen valitusoikeus on osa modernia länsimaista hallintoa. Meille oli kuitenkin yllätys, että tätä oikeutta käytettiin niinkin laajasti ja systemaattisesti, että kyse näytti olevan sittenkin politiikan tekemisestä kuin oikeussuojan hakemisesta. Lopputuloksena oli, että etäalueellisuus ja virtuaalipaikallisuus asettivat luvansaajien ja susialueella asuvien oikeussuojan kyseenalaiseksi. 

Neuvotteleva virkamies

Sami Niemi

. 

Susikannan hoitosuunnitelman valmistelu vauhdissa

Susikannan hoitosuunnitelman valmistelu on täydessä vauhdissa. Hoitosuunnitelman valmistelu tehdään avoimesti pyrkien osallistamaan mahdollisimman moni valmistelun aikana. Osallistamisessa hyödynnetään useita erilaisia keinoja.  

Ensinnäkin keväällä Suomen riistakeskus avasi avoimen sähköisen keskustelufoorumin (www.sudenhoitosuunnitelma.fi), jossa ohjatun keskustelun tavoitteena oli kehittää ja löytää keskustelijoiden välisen vuorovaikutuksen kautta uudenlaisia näkemyksiä ja toimintaehdotuksia susikannan hoitoon sekä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Keskustelussa oli mahdollista ottaa kantaa oman asuinpaikan mukaiseen keskustelualueeseen (itäiset, läntiset, lounaiset ja pohjoiset susireviirit sekä poronhoitoalue). Myös niille kiinnostuneille, jotka eivät asu susireviirin vaikutusalueella oli oma keskustelualueensa. Keskustelujen kautta syntyneet ideat ja ajatukset luovat pohjaa nyt syksyllä 2014 järjestettäville paikallisille työpajoille susireviirialueilla. Kävijöitä keskustelussa oli lähes 20 000 ja rekisteröityneitä käyttäjiä 424 henkilöä.

Tämän lisäksi riistakeskus ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos valmistelivat ja teettivät Taloustutkimus Oy:llä laajan kansalaiskyselyn, jossa kartoitettiin ihmisten näkemyksiä sudesta, suden läsnäolon vaikutuksista ja susikannan hoidosta. Vastauksista on analysoitavissa erikseen sellaisten henkilöiden näkemykset, joiden asuinkunnassa sudet säännöllisesti oleskelevat. Kysely lähetettiin 5297 henkilölle. Vastauksia saatiin 1618 kpl.

Syksyllä valmistelu on edennyt työpajavaiheeseen. Työpajojen tarkoituksena ei ole olla kuulemisti-laisuuksia, vaan nimenomaisesti työpajoja ratkaisujen etsimiseen. Reviirityöpajoissa noin 20 paikallista eri tahoja edustavaa henkilöä pohtii käytännön ratkaisuja alueen susikannan hoitoon. Työpajojen osallistujista osan nimeää kunta ja osa edustaa vakioituja sidosryhmätahoja. Reviirityöpajojen lisäksi asiantuntijoiden välillä järjestetään ns. teemaseminaareja. 

Näistä ensimmäinen käsitteli suden genetiikkaa ja koirasusikysymystä. Itse osallistuin tähän semi-naarin Turussa. Tilaisuus oli erittäin onnistunut.  Tilaisuudessa esiteltiin ensinnäkin miten DNA-analyysin avulla pystytään varmuudella erottamaan koira sudesta tai koirasudesta. Lisäksi Turun yliopiston edustajat esittelivät Lounais-Suomen susikannan geneettistä tutkimusta. Tutkimuksen avulla on pystytty varmistamaan, että alueella elää kolme erillistä laumaa – ei neljää – ja että eläimet ovat nimenomaisesti susia – ei koirasusia.

Sähköinen keskustelufoorumi tarjosi ajasta ja paikasta riippumattoman osallistumismahdollisuuden kannanhoidon suunnitteluun kenelle tahansa. Satunnaisotokseen perustuvalla kansalaiskyselyllä saadaan aikuisväestöä edustava näkemys kyselyn teemoista. Reviirityöpajoissa tunnistetaan ja luodaan paikallisia toimenpiteitä susikannan hallintaan. Suuret yleisötilaisuudet eivät toimi samalla tavalla ratkaisujen löytämisessä.

Hoitosuunnitelman valmistelun aikana lisäksi alueelliset riistaneuvostot järjestävät alueillaan sidos-ryhmätilaisuuksia. Myös valtakunnallinen riistaneuvosto käsittelee hoitosuunnitelman etenemistä. Kun luonnos hoitosuunnitelmaksi on luovutettu maa- ja metsätalousministeriölle, pyytää ministeriö siitä lausunnot.

Suomen susikannan hoitosuunnitelman valmistelussa on huolehdittu mahdollisimman laajasta osallistamisesta. Valmistelun tavoitteena on lisätä susikannan hoidossa sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä.

Neuvotteleva virkamies Sami Niemi

Ruotsin mallin mukaanko?

Ruotsin hallitus on jättänyt valtiopäiville esityksensä uudesta kestävästä suurpetopolitiikasta. Suomessa esitys ehdittiin jo uutisoida niin, että Ruotsi olisi karsimassa rajusti suurpetokantoja. Oletetusti perään kysyttiin, että aikooko Suomi seurata Ruotsin esimerkkiä. Sitä kysyttiin myös minulta, mutta kun en ollut vielä perehtynyt esitykseen, en ottanut kantaa.

Nyt olen esityksen lukenut. Ennen kuin vastaan yllä mainittuun kysymykseen, lienee paras analysoida mitä Ruotsin hallitus oikeasti valtiopäiville esitti.

Ruotsin hallitus ei ehdota leikkuukirvestä suurpetokantoihin. Kyseessä on varsin kokonaisvaltainen esitys siitä, miten vaikea kysymys suurpetokantojen säilyttämisestä elinvoimaisena ja kansalaisten hyväksyntä voitaisiin sovittaa yhteen.

Ruotsi asettaa kansalliselle tasolle suotuisan suojelutason mukaiset kannankoon viitearvot. Esitetyt luvut eivät ole kannanvaihteluväli, johon suurpetokannat leikataan – kuten asia on ilmeisesti ymmärretty - vaan tutkimuksen tuottamasta arviosta siitä kannan koosta, joka vähintään tulisi olla, jotta riski lajin sukupuuttoon kuolemisesta olisi riittävän pieni. Tässä laskentamallissa Ruotsi soveltaa samaa mallia, mitä Suomi käytti jo Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa. Samaa mallia myös EU:n komissio esittää käytettäväksi julkaisussaan Guidelines for Population Level Management Plans for Large Carnivores.

Suden ns. suotuisan suojelutason viitearvoksi Ruotsin hallitus on esittämässä 170-270 sutta. Karhulla se olisi 1100-1400 yksilöä, ilveksellä 700-1000 yksilöä, ja ahmalla 500-600 yksilöä. Edellisessä esityksessään muutama vuosi sitten Ruotsi asetti ns. katon susien määrälle. Komissiolle tämä ei kuitenkaan sopinut. Nyt tällaisesta suurimmasta hyväksytystä määrästä susia ei Ruotsissa enää puhuta.

Ruotsin hallitus esittää, että kun suurpetojen kannat ovat jo ylittäneet nämä nk. viitearvot, voidaan suurpetopolitiikassa lisätä joustavuutta ja alueellista harkintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ns. vahinkolupien käyttöä (skyddsjakt) ei rajoitettaisi ennalta määrätyllä kiintiöllä millään alueella ja missään olosuhteissa. Lisäksi Ruotsin hallitus esittää, että kun kyseessä olevan suurpetolajin kannanhoitoalueelle asetettu minimitaso ylittyy, niin voidaan aloittaa ao. alueella lääninhallitusten päätöksillä ns. kannanhoidollinen metsästys (licensjakt) ja että näillä kannanhoidollisilla luvilla voitaisiin myös pienentää tietyn suurpetokannan kokoa.

Uskokaa tai älkää, mutta tähän saakka Ruotsi on seuraamassa Suomen esimerkkiä!

Suomessa susikannan hoitosuunnitelmassa asetettiin samalla laskentamallilla susikannan pienin elinvoimainen kanta: 20-25 laumaa, joka vastaa yksilömäärältään suurin piirtein Ruotsin hallituksen esittämää tasoa. Karhulle ja ilvekselle emme esittäneet hoitosuunnitelmassa vastaavaa tasoa, koska lajien kannat olivat jo tuolloin elinvoimaiset. Periaate Suomessa on ollut, että kun laji on elinvoimainen, voidaan sallia kannanhoidollinen metsästys, jolla voidaan myös tarvittaessa pienentää kantaa. Näin on tehty karhun ja ilveksen osalta. Lisäksi karhun ja ilveksen osalta emme ole enää asettaneet erillistä kiintiötä ns. vahinkoperusteisille luville. Niitä Suomen riistakeskus on voinut myöntää harkintansa mukaan. Suden osalta tätä ei ole sallittu, koska kanta ei ole sitten vuoden 2006 ollut yli minimikantatavoitteen. Samasta syystä emme ole sallineet suden ns. kannanhoidollista metsästystä.

Näiltä osin Ruotsi on seurannut Suomen esimerkkiä. Ruotsi on kuitenkin vienyt esityksensä meitä pidemmälle. Tasolle, johon mekin olemme pyrkineet, mutta emme vielä päässeet.

Ruotsi on ottamassa käytännön, jonka mukaan ns. kannanhoidollisissa luvissa ei olisi ennalta määrättyä kiintiötä, jos kansalliset tavoitteet ylittyvät ja jos on asetettu lisäksi maakuntakohtaiset minimikantatavoitteet (yksilömäärä tai pentuemäärä) sekä vahvistettu ko. lajille sekä valtakunnallinen että maakunnallinen hoitosuunnitelma. Maakuntakohtaiset minimikantatavoitteet sekä hoitosuunnitelmat valmisteltaisiin osallistavalla tavalla laajapohjaisesti maakunnissa, mutta ne alistettaisiin Ympäristöviraston vahvistettavaksi.

Ruotsi on siis ottanut lusikan kauniiseen käteen muutaman vuoden takaisesta ylilyönnistään. Bryssel opettaa siinä missä Siperiakin. Ruotsin esitys pohjautuu Suomen malliin, mutta se on päivittänyt ratkaisuehdotuksensa tähän hetkeen: Enää ei ole suurpetopolitiikassa kyse vain pelkästä lajien suojelusta, vaan myös suojelun hyväksyttävyydestä ja sosiaalisesta kestävyydestä.

Olisiko Suomen siis syytä seurata Ruotsin esimerkkiä?

Ruotsin esitys on hyvä ja perusteltu. Eli mielestäni vastaus on kyllä. Meidän olisi Suomessa syytä ottaa heiltä mallia juuri näiltä osin. Suomen ja Ruotsin kulttuurit kuitenkin eroavat toisistaan. Meillä ei ole Suomessa yhtä vahva konsensushakuinen toimintakulttuuri kuin Ruotsissa. Suomessa rintamalinjat suurpetokysymyksissä ovat tällä hetkellä kaukana toisistaan ja epäluulo vastapuolta kohtaan syvä.

Vastakysymys kuuluukin, että kykenemmekö Suomessa siihen? Pystymmekö luomaan oikeanlaiset keskustelua sallivat ja konsensusta hakevat maakunnalliset foorumit, jotka voisivat ottaa perustellun vastuun suurpetokantojen maakunnallisesta hoitamisesta siten, että emme olisi taas EU-tuomioistuimessa?

Siihen minulla ei ole vastausta. Toivottavasti käynnistämämme suurpetopolitiikan ulkopuolinen evaluointi sen löytäisi.



Sami Niemi, neuvotteleva virkamies