perjantai 20. maaliskuuta 2015

Susiluvat,valitukset ja oikeussuoja: virtuaalinen vai perinteinen paikallisuus

Suden kannanhoidollinen metsästys tältä vuodelta päättyi maaliskuun puolivälissä. Ministeriön vahvistama suurin sallittu saalismäärä oli 29 sutta. Suomen riistakeskus myönsi luvat yhteensä 24 suden metsästämiseksi. Näistä 17 saatin kaadettua. Saalis jäi siis huomattavasti alle suurimman mahdollisen. Luontojärjestöt ovat jo kuitenkin ehtineet tuomita jahdin epäonnistuneeksi, koska saalisseurannan mukaan liian moni aikuinen yksilö ammuttiin

Tässä vaiheessa on kuitenkin aikaista tehdä lopullista arvioita jahdin onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Siihen vaikuttavat monet tekijät, joista meillä ei ole vielä varmaa tietoa tai vahvaa havaintoa. Yksi tekijä on tietenkin saalin rakenne ja lisääntyneiden aikuisten yksilöiden määrä eli jahdin ekologinen kestävyys. Toinen yhtä tärkeä tekijä on sosiaalinen kestävyys ja muutokset siinä. Saalin ikärakenteesta saadaan varma tieto kun hammasnäytteet on analysoitu Yhdysvaltalaisessa laboratoriossa. Sosiaalisen kestävyyden osalta emme voi saada yhtä varmaa tietoa emmekä  yhtä nopeasti. Muutokset näkyvät asteittain. Sen voin kuitenkin täältä ministeriöstä käsin todeta, että tämä talvi on ollut montaa aiempaa talvea rauhallisempi susitalvi, vaikka susia Suomen metsissä on huomattavasti aiempaa enemmän. 

Me olemme edellyttäneet, että Riistakeskus käy kunkin luvansaajan kanssa yksityiskohtaisesti läpi miten jahti eteni ja missä olosuhteissa kaadot tapahtuivat. Erityisesti meitä kiinnostaa se, miksi kolme pantasutta tuli ammutuksi. Tämän jälkeen käymme kokonaisuuden Riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen kanssa läpi ja teemme johtopäätökset metsästyksen onnistumisista ja epäonnistumista. Ennen sitä ei tuomiota jahdista kannata antaa. Sitä voi kuitenkin tarkastella, miten prosessi eteni joulukuun alusta tähän hetkeen. 

Sosiaalisen kestävyyden lisääminen tavoitteena


Juuri sosiaalisen kestävyyden varmistamiseksi me ministeriössä päätimme sallia kannanhoidollisen metsästyksen jo tänä talvena, vaikka ymmärsimme aikatauluhaasteet. Suomen riistakeskus luovutti susikannan hoitosuunnitelman ministeriölle viimeisteltäväksi joulukuun alussa. Samaan aikaan valmistui RKTL:n alustava susikanta-arvio, joka osoitti susikannassa tapahtuneen merkittävän muutoksen.

Susikanta-arvion julkistamisen jälkeen teimme tilannearvion, jonka mukaan susikannan voimakas kasvu tulisi aiheuttamaan susikonfliktin merkittävän kärjistymisen, mikäli kannanhoidollista metsästystä ei jo kuluvana talvena sallittaisi. Katsoimme lisäksi, että riski salametsästyksen voimistumiseen olisi myös todellinen. Ongelmaksi oli kuitenkin muodostumassa käytettävissä oleva aika. Hoitosuunnitelman ja asetuksen lausuntoaika, lausuntojen käsittely, hoitosuunnitelman ja asetuksen viimeistely, poikkeuslupien hakeminen, hakemusten käsittely, päätösten laatiminen, päätösten tiedoksianto sekä valitusaika edellyttivät riittävän pitkää aikaa. Lumiolosuhteet sekä suden maaliskuussa alkava lisääntymisaika rajoittivat kuitenkin meidän ja Suomen riistakeskuksen aikaikkunaa. 

Otimme aikataulutuksen suunnittelun lähtökohdaksi suden lisääntymisajan. Katsoimme, että kannanhoidollisen metsästyksen tulisi päättyä viimeistään maaliskuun puolivälissä, jotta susiparien lisääntyminen ei liikaa metsästyksestä häiriytyisi. Toisaalta metsästykselle tuli varata riittävä kolmen viikon aika, jotta jahti voisi käytännössä onnistua eri olosuhteissa. Arvioimme, että liian lyhyt metsästysaika nähtäisiin hallinnon kiusantekona, eikä tällöin kannanhoidollisen metsästyksen sallimisella saavutettaisi niitä hyötyjä, joita hoitosuunnitelmassa sille asetettiin. Näin päädyttiin siihen, että lupien tulisi olla voimassa viimeistään viikon 9 alussa. Ottaen huomioon valitusaika, totesimme, että asetus ja hoitosuunnitelma tulisi hyväksyä viimeistään viikolla 4, jolloin poikkeuslupapäätökset voitaisiin ratkaista ko. viikon lopussa. Tässä lopulta onnistuimmekin. Lausuntojen pohjalta viimeistelty hoitosuunnitelma vahvistettiin 22.1.  Suomen riistakeskus puolestaan pystyi tiukasta aikataulusta huolimatta tekemään päätökset asetuksen tultua voimaan 23.1.

Valitusten tehtailu  


Riistakeskuksen päätösten jälkeen luvansaajat joutuivat odottamaan valitusajan umpeutumista ennen kuin luvat sai panna täytäntöön. Oletuksemme oli, että varmasti osasta päätöksiä valitettaisiin, sillä metsästyslaissa on perinteistä valitusoikeutta laajennettu siten, että myös alueellisella tai paikallisella  luonnonsuojeluyhdistyksellä on valitusoikeus poikkeuslupia koskevista päätöksistä. Oletettavaa ja ymmärrettävää oli, että joistain tapauksista järjestöt hakisivat ennakkoratkaisun seuraavan vuoden päätöksiä varten. 

Luontojärjestöt valittivat lopulta kaikista luvista. Turun ja Hämeenlinnan hallinto-oikeudet asettivat Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjois-Hämeen poikkeusluvat täytäntöönpanokieltoon. Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeudet eivät. Tästä syystä osa luvista jäi siis käyttämättä. Itä-Suomen hallinto-oikeus julkisti oman välipäätöksensä, jossa perusteli sitä, miksi kieltoa ei asetettu. Turun tai Hämeenlinnan hallinto-oikeudet eivät tätä ole tehneet.

Useimman valituksen taustalla oli viime vuoden marraskuussa perustettu uusi Pohjois-Hämeessä kotipaikkaa pitävä luonnonsuojeluyhdistys. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa valittajana oli paikallinen luonnonsuojeluyhdistys. Tosin näissäkin tapauksissa valituspohja oli sama. Pohjois-Hämeestä käsin valitettiin siis Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan, Oulun, ja Kainuun alueiden päätöksistä. Saa nähdä miten valitusoikeuteen näissä tapauksissa hallinto-oikeuksissa suhtaudutaan.

Valittajan alueellisuuden ja paikallisuuden vaatimus on myös koetuksella, kun kävi ilmi, että yhdistys kauppaa osuuksia valituksiinsa netissä kenelle tahansa. Nämä virtuaalivalitukset antavat siis esimerkiksi helsinkiläiselle mahdollisuuden olla mukana pohjois-hämäläisen yhdistyksen Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueille myönnettyjä poikkeuslupia koskevissa valituksissa. Kaikkeen sitä tässä susiasiassa törmää: etäalueellisuudesta virtuaalipaikallisuuteen!

Valitukset sinänsä kuuluvat länsimaisen oikeusvaltion turvaamaan oikeussuojajärjestelmään, jossa valittaa saa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Ympäristöperusoikeuden kautta myös alueellisten ja paikallisten luontojärjestöjen valitusoikeus on osa modernia länsimaista hallintoa. Meille oli kuitenkin yllätys, että tätä oikeutta käytettiin niinkin laajasti ja systemaattisesti, että kyse näytti olevan sittenkin politiikan tekemisestä kuin oikeussuojan hakemisesta. Lopputuloksena oli, että etäalueellisuus ja virtuaalipaikallisuus asettivat luvansaajien ja susialueella asuvien oikeussuojan kyseenalaiseksi. 

Neuvotteleva virkamies
Sami Niemi






6 kommenttia:

  1. Tuohon ei voi todeta kuin että virkamiehet töihihn.
    Joko valitusoikeudet pois poikkeusluvista tai sitten lupa päätökset niin ratkottavaksi jotta jahtien toteuttamisen kannalta kiusanteko valittaminen on mahdotonta.
    Vaikka kuinka olen tuon valituskiellon kannalla, niin demokratia vois vaatia tuota valitus oikeutta ja järjestelmä sellaiseksi että tämän vuoden kevään luvuilla mennään ensikauden jahti.
    Lisäksi luvat on oltava jo lokakuussa lainvoimaisina maakunnassa käytössä vaikka niistä olisi valitettukin.
    Tuolta pohjalta niin kerrotte maakunnalle että haluatte yhteistyötä

    VastaaPoista
  2. Sami Niemi: "Tässä vaiheessa on kuitenkin aikaista tehdä lopullista arvioita jahdin onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Siihen vaikuttavat monet tekijät, joista meillä ei ole vielä varmaa tietoa tai vahvaa havaintoa."

    Monesta aivan olennaisesta asiasta ei tule olemaan myöhemminkään, koska kannanhoidollisen sudenpyyntikokeilun tavoitteet ja koeasetelma ovat olleet kovin epämääräisiä.

    Kokeilu ei pysty tuottamaan luotettavaa tietoa esimerkiksi pyynnin yhteyksistä susien aiheuttamiin vahinkoihin ja haittoihin. Vahingot ja haitat taas ovat olleet esimerkiksi Pertti Rannikon havaintojen mukaan keskeinen susivastaisten mielialojen ja salametsästyksen syy.

    Myös esimerkiksi se, kuinka monta alfaurosta on kaadettu kannanhoidollisen metsästyksen yhteydessä, jää arvailujen varaan. Tieto olisi kuitenkin olennaisen tärkeä, ei vain tulevien vahinkojen/haittojen arvioinnin kannalta, vaan myös siksi, että osattaisiin arvioida pyynnin mahdollisia vaikutuksia susien geeniperimään.

    Koko kokeilun keskeisin ongelma on se, ettei se täytä tieteellisiä edellytyksiä, joilla kokeilu voitaisiin osoittaa onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi. Miten Luke voi vakioida esim. metsästyslainsäädäntöön tehtyjen tiukennusten vaikutuksen pyynnin "tuloksiin", kun kokeilussa ei ole käytössä luotettavaa verrokkiryhmää, johon kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksia voisi verrata?

    Kokeilusta voidaan saada irti saaliin ikärakenteen määrittelyn lisäksi vain epämääräistä mututietoa, jonka perusteella kukaan vastuuntuntoinen ihminen ei uskalla sanoa asiasta mitään varmaa, koska mututietokin on altis kokeilusta riippumattomien tekijöiden vaikutukselle.

    Ihmettelen, miksi luontojärjestöt, mutta myös Metsästäjäliitto ja viranomaiset ovat sivuuttaneet asian käsittelyn julkisuudessa lähes täysin.

    VastaaPoista
  3. Jos kaikki olisi mennyt niin kuin pitääkin olisi pitänyt poistaa kokonaisia laumoja ja mieluummin niin paljon kuin mahdollista koska kukaan järjellä varustettu ihminen ei susia kaipaa eikä tarvitse ja pois ne joutaa luontoa rasittamasta !

    VastaaPoista
  4. Salakaadot ovat rangaistavia rikoksia ja on hyvin erikoista, että Maa- ja metsätalousministeriö lähtee sille tielle, että annetaan luvanvaraisesti pyytää susia, jotta "salakaadot eivät voimistuisi" - näitä sanoja neuvotteleva virkamies Sami Niemi edellä käyttää. Perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille ja oikeus luontoon kuuluu luonnonsuojelulain mukaan kaikille. Luonnonsuojelulain tavoitteena on mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen. Myös EU:n luontodirektiivin ensisijaisena tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä suojelemalla luonnonvaraista eläimistöä. En ymmärrä, miten annetut päätökset susien tappamisesta eivät siten koskisi Suomen kansalaisten ja luonnonsuojelijoiden oikeutta, etuutta tai velvollisuutta. Voin vain todeta, kaikkeen sitä tässä susiasiassa törmääkin: Maa- ja metsätalousministeriö palkitsee salakaadot tappoluvilla! Sari Pietilä

    VastaaPoista
  5. Aikooko Sari Pietilä olla ensimmäinen Suomen kansalainen joka alkaa omistelemaan ja sosialisoimaan yksityisten maanomistajien maita ja päättämään miten kukin hoitaa tuotantoeläimensä ja lemmikkinsä , ainoana motiivina yltiöpäinen vahingollisen petoeläimen suojeleminen ??? paljonko metsää ja maata Sari Pietilä omistaa olisi kiva tietää ?

    VastaaPoista
  6. http://tapiolary.com/blogit/terveisia-riistahallintoon-ja-muillekin-mielensapahoittajille-fokus-asiaan-kiitos/

    VastaaPoista