Susiluvat,valitukset ja oikeussuoja: virtuaalinen vai perinteinen paikallisuus

Suden kannanhoidollinen metsästys tältä vuodelta päättyi maaliskuun puolivälissä. Ministeriön vahvistama suurin sallittu saalismäärä oli 29 sutta. Suomen riistakeskus myönsi luvat yhteensä 24 suden metsästämiseksi. Näistä 17 saatin kaadettua. Saalis jäi siis huomattavasti alle suurimman mahdollisen. Luontojärjestöt ovat jo kuitenkin ehtineet tuomita jahdin epäonnistuneeksi, koska saalisseurannan mukaan liian moni aikuinen yksilö ammuttiin. 

Tässä vaiheessa on kuitenkin aikaista tehdä lopullista arvioita jahdin onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Siihen vaikuttavat monet tekijät, joista meillä ei ole vielä varmaa tietoa tai vahvaa havaintoa. Yksi tekijä on tietenkin saalin rakenne ja lisääntyneiden aikuisten yksilöiden määrä eli jahdin ekologinen kestävyys. Toinen yhtä tärkeä tekijä on sosiaalinen kestävyys ja muutokset siinä. Saalin ikärakenteesta saadaan varma tieto kun hammasnäytteet on analysoitu Yhdysvaltalaisessa laboratoriossa. Sosiaalisen kestävyyden osalta emme voi saada yhtä varmaa tietoa emmekä  yhtä nopeasti. Muutokset näkyvät asteittain. Sen voin kuitenkin täältä ministeriöstä käsin todeta, että tämä talvi on ollut montaa aiempaa talvea rauhallisempi susitalvi, vaikka susia Suomen metsissä on huomattavasti aiempaa enemmän. 

Me olemme edellyttäneet, että Riistakeskus käy kunkin luvansaajan kanssa yksityiskohtaisesti läpi miten jahti eteni ja missä olosuhteissa kaadot tapahtuivat. Erityisesti meitä kiinnostaa se, miksi kolme pantasutta tuli ammutuksi. Tämän jälkeen käymme kokonaisuuden Riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen kanssa läpi ja teemme johtopäätökset metsästyksen onnistumisista ja epäonnistumista. Ennen sitä ei tuomiota jahdista kannata antaa. Sitä voi kuitenkin tarkastella, miten prosessi eteni joulukuun alusta tähän hetkeen. 

Sosiaalisen kestävyyden lisääminen tavoitteena

Juuri sosiaalisen kestävyyden varmistamiseksi me ministeriössä päätimme sallia kannanhoidollisen metsästyksen jo tänä talvena, vaikka ymmärsimme aikatauluhaasteet. Suomen riistakeskus luovutti susikannan hoitosuunnitelman ministeriölle viimeisteltäväksi joulukuun alussa. Samaan aikaan valmistui RKTL:n alustava susikanta-arvio, joka osoitti susikannassa tapahtuneen merkittävän muutoksen.

Susikanta-arvion julkistamisen jälkeen teimme tilannearvion, jonka mukaan susikannan voimakas kasvu tulisi aiheuttamaan susikonfliktin merkittävän kärjistymisen, mikäli kannanhoidollista metsästystä ei jo kuluvana talvena sallittaisi. Katsoimme lisäksi, että riski salametsästyksen voimistumiseen olisi myös todellinen. Ongelmaksi oli kuitenkin muodostumassa käytettävissä oleva aika. Hoitosuunnitelman ja asetuksen lausuntoaika, lausuntojen käsittely, hoitosuunnitelman ja asetuksen viimeistely, poikkeuslupien hakeminen, hakemusten käsittely, päätösten laatiminen, päätösten tiedoksianto sekä valitusaika edellyttivät riittävän pitkää aikaa. Lumiolosuhteet sekä suden maaliskuussa alkava lisääntymisaika rajoittivat kuitenkin meidän ja Suomen riistakeskuksen aikaikkunaa. 

Otimme aikataulutuksen suunnittelun lähtökohdaksi suden lisääntymisajan. Katsoimme, että kannanhoidollisen metsästyksen tulisi päättyä viimeistään maaliskuun puolivälissä, jotta susiparien lisääntyminen ei liikaa metsästyksestä häiriytyisi. Toisaalta metsästykselle tuli varata riittävä kolmen viikon aika, jotta jahti voisi käytännössä onnistua eri olosuhteissa. Arvioimme, että liian lyhyt metsästysaika nähtäisiin hallinnon kiusantekona, eikä tällöin kannanhoidollisen metsästyksen sallimisella saavutettaisi niitä hyötyjä, joita hoitosuunnitelmassa sille asetettiin. Näin päädyttiin siihen, että lupien tulisi olla voimassa viimeistään viikon 9 alussa. Ottaen huomioon valitusaika, totesimme, että asetus ja hoitosuunnitelma tulisi hyväksyä viimeistään viikolla 4, jolloin poikkeuslupapäätökset voitaisiin ratkaista ko. viikon lopussa. Tässä lopulta onnistuimmekin. Lausuntojen pohjalta viimeistelty hoitosuunnitelma vahvistettiin 22.1.  Suomen riistakeskus puolestaan pystyi tiukasta aikataulusta huolimatta tekemään päätökset asetuksen tultua voimaan 23.1.

Valitusten tehtailu  

Riistakeskuksen päätösten jälkeen luvansaajat joutuivat odottamaan valitusajan umpeutumista ennen kuin luvat sai panna täytäntöön. Oletuksemme oli, että varmasti osasta päätöksiä valitettaisiin, sillä metsästyslaissa on perinteistä valitusoikeutta laajennettu siten, että myös alueellisella tai paikallisella  luonnonsuojeluyhdistyksellä on valitusoikeus poikkeuslupia koskevista päätöksistä. Oletettavaa ja ymmärrettävää oli, että joistain tapauksista järjestöt hakisivat ennakkoratkaisun seuraavan vuoden päätöksiä varten. 

Luontojärjestöt valittivat lopulta kaikista luvista. Turun ja Hämeenlinnan hallinto-oikeudet asettivat Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjois-Hämeen poikkeusluvat täytäntöönpanokieltoon. Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeudet eivät. Tästä syystä osa luvista jäi siis käyttämättä. Itä-Suomen hallinto-oikeus julkisti oman välipäätöksensä, jossa perusteli sitä, miksi kieltoa ei asetettu. Turun tai Hämeenlinnan hallinto-oikeudet eivät tätä ole tehneet.

Useimman valituksen taustalla oli viime vuoden marraskuussa perustettu uusi Pohjois-Hämeessä kotipaikkaa pitävä luonnonsuojeluyhdistys. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa valittajana oli paikallinen luonnonsuojeluyhdistys. Tosin näissäkin tapauksissa valituspohja oli sama. Pohjois-Hämeestä käsin valitettiin siis Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan, Oulun, ja Kainuun alueiden päätöksistä. Saa nähdä miten valitusoikeuteen näissä tapauksissa hallinto-oikeuksissa suhtaudutaan.

Valittajan alueellisuuden ja paikallisuuden vaatimus on myös koetuksella, kun kävi ilmi, että yhdistys kauppaa osuuksia valituksiinsa netissä kenelle tahansa. Nämä virtuaalivalitukset antavat siis esimerkiksi helsinkiläiselle mahdollisuuden olla mukana pohjois-hämäläisen yhdistyksen Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueille myönnettyjä poikkeuslupia koskevissa valituksissa. Kaikkeen sitä tässä susiasiassa törmää: etäalueellisuudesta virtuaalipaikallisuuteen!

Valitukset sinänsä kuuluvat länsimaisen oikeusvaltion turvaamaan oikeussuojajärjestelmään, jossa valittaa saa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Ympäristöperusoikeuden kautta myös alueellisten ja paikallisten luontojärjestöjen valitusoikeus on osa modernia länsimaista hallintoa. Meille oli kuitenkin yllätys, että tätä oikeutta käytettiin niinkin laajasti ja systemaattisesti, että kyse näytti olevan sittenkin politiikan tekemisestä kuin oikeussuojan hakemisesta. Lopputuloksena oli, että etäalueellisuus ja virtuaalipaikallisuus asettivat luvansaajien ja susialueella asuvien oikeussuojan kyseenalaiseksi. 

Neuvotteleva virkamies

Sami Niemi

. 

Suurpedot ja vastakkaiset intressit

Suden kannanhoidollisen metsästyksen avaaminen on hyvinkin arvattavasti saanut osan suomalaisista pahoittamaan mielensä. Eilinen iltapäivä keskeytyi Helsingissä, kun isohko mielensäosoittajien joukko marssi iskulauseita huudellen ja rumpuja soitellen Senaatintorin poikki maa- ja metsätalousministeriön eteen. 

Susikonfliktin ydintä kuvaa hyvin se, että samaan aikaan, kun ikkunan alla ulkona helsinkiläiset mielenosoittajat vastustivat suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista, olin puhelimessa susialueella asuvan kansalaisen kanssa, joka piti lupien pientä määrää paikallisten ihmisten ongelmien vähättelynä.

Kuin kohtalon oikkuna, avasin vahingossa tiedoston, jossa oli vuoden 2014 Riistapäivillä pitämäni avauspuhe. Luin sen ja totesin sen vielä keskeisiltä osiltaan varsin ajankohtaiseksi.  Jopa niin, että päätin laittaa sen tähän blogiin sellaisenaan. 

Palatkaamme siis ajassa vuosi taakse päin Vantaalle Riistapäiville, jossa teemana olivat suurpedot ja susikannan hoitosuunnitelman päivittämisestä kerrottiin ensi kerran.

____________________________________________________________________________________

Arvoisat riistatalouden asiantuntijat.

Riistapäivät ovat palanneet yhdeksän vuoden tauon jälkeen pääkaupunkiseudulle.

Sen sijaan, että päivien teemaa olisi haettu kokoamalla pääkaupunkiseudun keskeisiä riistaan liittyviä haasteita yhteen, kuten esimerkiksi sisääntuloväylien hirvikolareita, citykaneja ja -kettuja tai kauppatorin lokkeja, valikoitui riistapäivien teemaksi - sittenkin juuri pääkaupungille ja pääkaupunkiseudulle mitä sopivin - koko suomalaista yhteiskuntaa puhuttava ja jakava riistapolitiikan osa - suurpedot.

Suurpetokysymys on koko luonnonvarapolitiikan viime vuosien ehkä yksi eniten keskustelua ja julkista huomiota osakseen saanut teema - ellei peräti kaikkein eniten. Mediajulkisuudessa susi kisailee lohen ja suurpedot vaelluskalojen kanssa rinta rinnan, mutta jos indikaattoriksi valittaisiin esimerkiksi kansanedustajien tekemät kirjalliset kysymykset, päihittäisivät susi ja suurpedot kaikki muut luonnonvarateemat mennen tullen - ja selvästi!

Riistapäivien tarkempi teema onkin osuvasti "suurpedot yhteiskunnan osana". Vaikka monikaan ei enää oikeasti ajattele, että suurpedot olisivat vain metsästäjien asia tai, että vain biologiaan liityvät kysymykset olisivat ainoita huomioon otettavia asioita suurpetopolitiikan suunnittelussa, niin silti - meistäkin täällä - moni saattaa kysyä mielessään, että miten niin yhteiskunnan osana: - Suurpedothan kuuluvat erämaihin - ei yhteiskuntaan?

Tätä me olemme viime vuoden aikana useasti kuulleet. Kukaan ei tunnusta vastustavansa erämaasusia, mutta kaikista pihasusista pitäisi päästä eroon. Suomessa ei kuitenkaan sen kaltaisia erämaita ole, jossa suurpedot voisivat elää lajilleen tyypillisesti aiheuttamatta haittaa tai huolta ihmisille tai ihmistoiminnoille. Juuri tästä syystä näiden riistapäivien teema on koko luonnonvarapolitiikan yhden keskeisimmän ongelman ja haasteen ytimessä: miten yhteensovittaa EU:n velvoittama suurpetojen suojelu suomalaiseen kulttuuriin? 

Viime vuosi on hyvä esimerkki tämän yhteensovittamisen vaikeudesta sekä siitä, miten suurpedot puhututtavat suomalaista yhteiskuntaa - laajasti.

  

Köyliön susi-ilta kokosi Lallin taloon noin tuhat susista huolestunutta paikallista asukasta, kymmeniä toimittajia ja saman verran poliiseja. Tunnelma oli käsin kosketeltava. Viesti asukkaiden huolesta, pelosta ja turhautuneisuusta tuli meille läsnä olleille virkamiehille hyvin selväksi. Köyliön susi-illan seurauksena päätimmekin ministeriössä, että rahoitamme RKTL:lle uuden läntiseen Suomeen sijoittuvan kenttähenkilön. Onkin mielenkiintoista kuulla huomenna aamulla, miten hän on kokenut sen vajaan vuoden, jonka on ollut öljynä susikonfliktin laineilla.

Köyliön susi-iltaa seurasi Ajankohtaisen Kakkosen susi-ilta, jota katsoi parhaimmillaan yli 950 000 katsojaa. Se on paljon Ylen kakkoskanavan ohjelmalle!  Lisäksi monet katsojista osallistuivat sosiaalisen median kautta ohjelmaan.

Susi-iltojen lisäksi viime vuonna useissa paikallisissa tilaisuuksissa - joihin mekin ministeriöstä osallistuimme - sekä mediassa puhuttiin ilveksestä, karhusta ja ahmasta. Todennäköistä on, että tämä vuosi tulee olemaan vähintäänkin yhtä kiivas vuosi, koska ahmakannan hoitosuunnitelma tullaan vahvistamaan ja susikannan hoitosuunnitelma päivittämään tämän vuoden aikana. Lisäksi on vaalivuosi. Samoin kuin ensi vuonna.

  

Yleisradio julkaisi pari viikkoa sitten mielenkiintoisen selvityksen yhteiskuntamme pirstaloituneista arvoista. Itsestäänselvästi suomalaisten suhtautuminen suteen oli yhtenä kysymyksenä kaikkiaan kolmestatoista. Arvokysely vahvisti sen, mikä oli nähtävissä viime vuoden julkisessa keskustelussa: Suomen kansa on jakaantunut suhtautumisessa suteen - ja todennäköisesti suurpetoihin ylipäätään.

YLEn kyselyssä - ottaen huomioon tällaisten gallup-kyselyiden normaali vaihteluväli pari prosenttiyksikköä suuntaansa - vastaukset jakaantuivat poikkeuksellisen tasaisesti! Vastaajilta kysyttiin pitäisikö susia saada metsästää nykyistä vapaammin: n. 20 % vastaajista oli vahvasti samaa mieltä; n. 20 % vastaajista oli jonkin verran samaa mieltä; n. 20 prosentilla vastaajista ei ole kantaa asiaan; n. 20 % vastaajista oli osittain eri mieltä; ja loput 20% vastusti ajatusta jyrkästi.

  

Minusta tämä kysely osoittaa erityisen hyvin suurpetopolitiikan haastellisuuden. Mikä tahansa esitys tai uudistus, jota 20 % suomalaisista voisi kannattaa, on toiselle 20 prosentille mahdotonta tai vaikea hyväksyä. Koska kyseessä on medialle herkullinen vastakkainasettelu, ei uutisista ole puutetta. 

Suurpedoista on tullut instituutio, joka on itsessään yhteiskunnassa jo suurempi kuin osiensa summa. Toisille suurpedot pitävät sisällään suden aiheuttaman pelon, karhun vaarallisuuden, ahman aiheuttamat miljoonavahingot ja ilveksen aiheuttaman vaikutuksen riistaan. Toisille puolestaan suurpedot pitävät sisällään samanaikaisesti ahman salaperäisyyden, ilveksen kauniit silmät, karhun aseman metsän kuninkaana ja suden karismaattisuuden.

  

Tänä vuonna tehtävä susikannan hoitosuunnitelman päivitys tuleekin olemaan erityisen haastava projekti. Hoitosuunnitelman päivitystyössä sekä suurpetopolitiikassa ylipäätään on huolehdittava riistapolitiikan vaikuttavuustavoitteiden tasapuolisesta saavuttamisesta. Kaikkien suurpetokantojen tulee olla elinvoimaisia. Samanaikaisesti on kuitenkin pyrittävä minimoimaan suurpetojen läsnäolosta koituvat haitat. Tavoitteenamme on, että riistatalous loisi hyvinvointia yhteiskuntaan. Tämä tulee nähdä myös niin, että riistatalous tai riistalajit eivät heikentäisi hyvinvointia esimerkiksi maaseudulla.

Olennaista suurpetopolitiikan suunnanmuutoksessa on kuitenkin se, että kaikkien tulisi hyväksyä se, että sellaista ratkaisua suurpetokonfliktien hallintaan ei ole, jossa mikään intressi ei jousta.

____________________________________________________________________________

Enpä juuri kovinkaan paljoa tuosta puheesta muuttaisi nyt vuoden päästä.

Vaikka olemme hakemassa uutta suuntaa suurpetopolitiikalle, niin puheeni säilyy ajankohtaisena pitkään. Ihmisten arvot muuttuvat hitaasti. Vahvoja toisilleen täysin vastaikkaisia intressiryhmiä tulee suurpetopolitiikassa olemaan jatkossakin. Suurpetokantojen hoito ei kuitenkaan koskaan voi perustua kummankaan ääripään tavoitteisiin. Jos se keskellä oleva 60 %:n hiljainen enemmistö ymmärtää politiikan tavoitteet ja hyväksyy keskeiset linjaukset, niin astaittain voimme päästä tilanteeseen, jossa suurpetokantojen elinvoimaisuus on voitu turvata ja siitä aiheutuvat haitat minimoitua.

Neuvotteleva virkamies Sami Niemi