maanantai 17. maaliskuuta 2014

Susipolitiikka vaikeata myös Ruotsissa


Kirjoitin viime vuoden syyskuussa riistapolitiikan uutisblogissa Ruotsin Uudesta Suurpetopolitiikasta. Totesin, että uudistus vaikutti hyvältä ja perustellulta. Nyt vain näyttää siltä, että uuden politiikan toimeenpano on huomattavan hankalaa.

Ruotsin ympäristövirasto (Naturvårdsverket) päätti joulukuussa sallia 30 suden kannanhoidollisen metsästyksen. Metsästyksellä olisi ollut tarkoitus poistaa viisi kokonaista laumaa kolmen läänin alueelta. Määrä voi kuulostaa paljolta, mutta kun tietää, että susikanta on huimasti vahvistunut Ruotsissa, ei se sitä olisi ollut. Ruotsissa arvioitiin talvella 2012–2013 olevan vähintään 350 sutta. Arviossa oli mukana Norjan ja Ruotsin rajalla elävät noin 50 sutta. Talven 2011–2012 arvio oli 250 sutta,  joten kanta on kasvanut arviolta 40 prosenttia. Ja kasvu on jatkunut. Viimeisimmän arvioin mukaan Ruotsissa on jo yli 400 sutta.

Päätökset siitä, mitkä laumat olisi poistettu, olisi tehty lääneissä Uuden Suurpetopolitiikan linjausten mukaisesti.

Kolme luontojärjestöä kuitenkin valitti Ympäristöviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen. Oikeus kumosi Ympäristöviraston päätöksen. Virasto haki vielä valitusoikeutta hovioikeudesta, mutta ei kuitenkaan saanut valituslupaa.

Seuraavaksi Ympäristövirasto teki päätöksen, jossa se antoi lääninhallituksille oikeuden myöntää vahinkoa aiheuttavien susien poikkeuslupia ilman erityistä ylärajaa. Tästäkin päätöksestä valitettiin. Lopullista ratkaisua asiaan ei vielä ole tullut, joten toistaiseksi vahinkoa aiheuttavien susien poikkeuslupapäätökset tekee Ympäristövirasto.

Suurpetopolitiikan uusista linjauksista huolimatta Ruotsissa siis jatketaan aiempaa käytäntöä, jossa Ympäristövirasto myöntää poikkeusluvat vahinkoa aiheuttavien susien metsästämiseen ja luontojärjestöt valittavat.

Tuskastuneena tilanteeseen hallitus valmisteli lainmuutoksen, jossa lääninhallitusten päätöksistä ei saisi valittaa tuomioistuimiin, vaan oikaisua lääninhallituksen suurpetoa koskevasta poikkeusluvasta voisi hakea Ympäristövirastolta. Laki hyväksyttiinkin joulukuussa. Nähtäväksi jää miten kauan laki saa olla voimassa, sillä jo ennen lain hyväksymistä, komissio käynnisti lakia koskevan valvontamenettelyn.

Sami Niemi, neuvotteleva virkamies
kuva: Stock.XCHNG

maanantai 3. maaliskuuta 2014

EU:n luontodirektiivi: väitteitä ja väärinkäsityksiä

Yleisessä keskustelussa liikkuu säännöllisesti väärinkäsityksiä ja perättömiä väitteitä luontodirektiivistä ja siitä miten sitä Suomessa toteutetaan. Jottei väärä tieto jäisi elämään, maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi selventää tilannetta.

Väite: On täysin Suomen oma asia miten suurpetopolitiikka täällä järjestetään.

Niemi epäilee, että käsitys on tullut siitä, että joskus jollekin delegaatiolle ovat EU:n komission virkamiehet sanoneet, että Suomi saa päättää petopolitiikastaan itse mutta lisänneet, että kunhan se on direktiivien mukaista. Tästä informaatiosta on koti-Suomeen ulottunut vain tuo alkuosa.

Vapaita käsiä Suomella ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella komissio katsoi, että Suomi ei menetellyt direktiivin mukaisesti susiasioissa. Tästä seurasi se, että Suomi vietiin EU:n tuomioistuimeen, josta Suomelle langetettiin tuomio, vaikkakaan ei syytteen kaikilta osilta. Oikeudenkäyntikustannukset jaettiin tasan. Tämä johti siihen, että vahinkoperusteisten lupien myöntämistä on jouduttu tiukentamaan. Kun Ruotsin parlamentti teki 2009 päätöksen, että susikantaan asetettaisiin 210 suden katto, jonka ylittymisen jälkeen susia saisi vapaasti metsästää, puuttui komissio asiaan nopeasti. Ruotsi sai perustellun lausunnon vuodessa ja potentiaalisen uhkan kanteesta. Ruotsi joutui muuttamaan politiikkaansa.

Väite: EU-jäsenneuvottelujen aikaan Suomi itse halusi tietyt lajit tiukkaan suojeluun tai Suomi ei osannut hakea poikkeusta direktiiviin.

Kun Suomi aloitti jäsenyysneuvottelut, luontodirektiivi oli jo määritetty olemassa oleville jäsenvaltioille ja susi, karhu ja ilves olivat tiukan suojelun alla liitteessä IV(a) *(alempana lisätietoa direktiivin liitteistä). Ainoat poikkeukset tähän olivat Kreikka ja Espanja, joissa susi oli liitteessä V tiettyjen alueiden sisällä. Tämä oli tilanne, jossa Suomi aloitti jäsenneuvottelut. Suomi oli ainoa silloisista jäsenvaltioehdokkaista (Ruotsi, Norja ja Itävalta), joka tuolloin haki poikkeuksia lajiliitteisiin. Suomi esitti, että susi, karhu ja ilves poistettaisiin liitteestä II, joka edellyttäisi Natura-alueiden perustamista lajeille ja tämä esitys hyväksyttiin. Karhulle, sudelle ja ilvekselle haettiin lisäksi poikkeusta liitteestä IV, mutta komissio totesi, että ainoastaan susi voi olla poronhoitoalueella poikkeuksellisesti liitteessä V. Tarvittaessa kaatoluvat voitaisiin hankkia artiklan 16 poikkeuslupamenettelyn kautta. Ahma ei ollut osa luontodirektiiviä ennen Ruotsin ja Suomen jäsenyyttä. Ahma liitettiin jäsenyysneuvotteluiden jälkeen liitteeseen II – ei ns. lajisuojeluliitteisiin IV tai V.

”Suomi oli ainoa, joka haki poikkeuksia, ja sai sen mitä oli aiemmin hyväksytty eli sutta koskevan poikkeuksen maantieteellisesti rajatulla alueella,” Niemi tiivistää EU:hun liittymisen aikaiset direktiivimuutokset.

*Mainituista luontodirektiivin liitteistä lyhyesti:
Liite II: Liitteeseen kuuluvalle eläinlajille perustettava Natura-alueita.
Liite IV: Lajit ovat tiukasti suojeltuja myös luonnonsuojelualueiden ulkopuolella.
Liite V: Tärkeinä pidettyjä lajeja, joiden kannat voivat vaatia sääntelyä tarpeen mukaan.

Väite: Suomi itse valitsee suojella susia tiukemmin, sillä Virossa sudenkaatolupia myönnetään paljon helpommin.

Suomi oli perehdyttänyt Viroa luontodirektiivistä ja Viro osasi tämän perusteella hakea poikkeusta kaikille suurpedoille liitteeseen IV. Viron hakiessa Unioin jäsenyyttä sen tilanne oli eri kuin Suomen. Viro oli jäsenyysneuvotteluissa hyvässä asemassa, Suomi tuki Viron hakemia poikkeuksia. Tämä vaikutti myönteisesti siihen, että Viro sai sekä suden ja ilveksen koko maan osalta liitteeseen V. Virossa siis susi on lajiliitteessä V, mikä tarkoittaa sitä, että näiden lajien metsästyksen ei tarvitse noudattaa tiukkoja 12 ja 16 artiklaa.

Neuvotteleva virkamies kertoo tämän olleen taktinen liike Suomelta: ”Meidän ajatushan oli, että kun saadaan pää auki ja pudotettua suurpetoja liitteeseen V, niin se voisi edesauttaa meitä saamaan tietyt lajit liitteeseen V. Tuolloin katsoimme, että meillä olisi tarvetta muutokseen karhun ja ilveksen osalta.” Niemi kuitenkin lisää, että tällä hetkellä hän ei näe tarvetta saada karhua ja ilvestä liitteeseen V, koska direktiivin tulkinta on kehittynyt myönteisesti. Karhun ja ilveksen runsaslukuisuus mahdollistaa ns. kannanhoidollisen metsästyksen.


Artiklan 16 poikkeusluvista:
  1. Vahinkoperusteiset poikkeusluvat
-   Aina harkittava ensin, onko käytettävissä muuta tyydyttävää ratkaisua. Esimerkiksi lammasaitauksen ympärille rakennettava sähköaita.
-    Päätös luvasta tappaa uhkaa aiheuttava eläin ei saa heikentää lajin suotuisan suojelutason saavuttamismahdollisuuksia. Ei tarkoita sitä, että kannan tulisi olla suotuisalla suojelutasolla, vaan, että päätöksellä ei saa heikentää nykyistä suojelutasoa.
-    Päätöksen täytyy täyttää yksi seuraavista kriteereistä:
  • Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi. Ristiriitoja voi aiheutua esimerkiksi, jos susi uhkaa metsäpeuraa, joka ei ole Suomessa uhanalainen, mutta maailmalla harvinainen.
  •  Erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi. Esimerkiksi viljelmille tai karjankasvatukselle.
  •  Erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä, mukaan lukien taloudelliset ja sosiaaliset syyt. Vahinkoa ei täydy tapahtua ennen kuin lupa myönnetään, mutta sen on oltava todennäköinen. Pelkät havainnot eläimestä eivät riitä syyksi.
-    Lisäksi luvat saavat olla voimassa vain rajoitetun ajan ja rajoitetulla alueella ja metsästyksen on kohdistuttava nimenomaan vahinkoa aiheuttavaan yksilöön.

     2.    Kannanhoidolliset poikkeusluvat
-    Kun kannanhoidon tavoitemäärä ylitetään, voidaan lajia metsästää tietyn ennalta asetetun suurimman sallitun saalismäärän asettamissa rajoissa eikä metsästyksen tarvitse kohdistua tiettyyn yksilöön tai tietyn vahinkokohteen läheisyyteen. Näillä luvilla vaikutetaan kannan kehitykseen – ei yksittäisiin vahinkoihin.


Teksti: Sanna Veteläinen, viestintäharjoittelija, maa- ja metsätalousministeriö
Kuva: Maa- ja metsätalousministeriön kuva-arkisto