Nyt olen esityksen lukenut. Ennen kuin vastaan yllä mainittuun kysymykseen, lienee paras analysoida mitä Ruotsin hallitus oikeasti valtiopäiville esitti.
Ruotsin hallitus ei ehdota leikkuukirvestä suurpetokantoihin. Kyseessä on varsin kokonaisvaltainen esitys siitä, miten vaikea kysymys suurpetokantojen säilyttämisestä elinvoimaisena ja kansalaisten hyväksyntä voitaisiin sovittaa yhteen.
Ruotsi asettaa kansalliselle tasolle suotuisan suojelutason mukaiset kannankoon viitearvot. Esitetyt luvut eivät ole kannanvaihteluväli, johon suurpetokannat leikataan – kuten asia on ilmeisesti ymmärretty - vaan tutkimuksen tuottamasta arviosta siitä kannan koosta, joka vähintään tulisi olla, jotta riski lajin sukupuuttoon kuolemisesta olisi riittävän pieni. Tässä laskentamallissa Ruotsi soveltaa samaa mallia, mitä Suomi käytti jo Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa. Samaa mallia myös EU:n komissio esittää käytettäväksi julkaisussaan Guidelines for Population Level Management Plans for Large Carnivores.
Suden ns. suotuisan suojelutason viitearvoksi Ruotsin hallitus on esittämässä 170-270 sutta. Karhulla se olisi 1100-1400 yksilöä, ilveksellä 700-1000 yksilöä, ja ahmalla 500-600 yksilöä. Edellisessä esityksessään muutama vuosi sitten Ruotsi asetti ns. katon susien määrälle. Komissiolle tämä ei kuitenkaan sopinut. Nyt tällaisesta suurimmasta hyväksytystä määrästä susia ei Ruotsissa enää puhuta.
Ruotsin hallitus esittää, että kun suurpetojen kannat ovat jo ylittäneet nämä nk. viitearvot, voidaan suurpetopolitiikassa lisätä joustavuutta ja alueellista harkintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ns. vahinkolupien käyttöä (skyddsjakt) ei rajoitettaisi ennalta määrätyllä kiintiöllä millään alueella ja missään olosuhteissa. Lisäksi Ruotsin hallitus esittää, että kun kyseessä olevan suurpetolajin kannanhoitoalueelle asetettu minimitaso ylittyy, niin voidaan aloittaa ao. alueella lääninhallitusten päätöksillä ns. kannanhoidollinen metsästys (licensjakt) ja että näillä kannanhoidollisilla luvilla voitaisiin myös pienentää tietyn suurpetokannan kokoa.
Uskokaa tai älkää, mutta tähän saakka Ruotsi on seuraamassa Suomen esimerkkiä!
Suomessa susikannan hoitosuunnitelmassa asetettiin samalla laskentamallilla susikannan pienin elinvoimainen kanta: 20-25 laumaa, joka vastaa yksilömäärältään suurin piirtein Ruotsin hallituksen esittämää tasoa. Karhulle ja ilvekselle emme esittäneet hoitosuunnitelmassa vastaavaa tasoa, koska lajien kannat olivat jo tuolloin elinvoimaiset. Periaate Suomessa on ollut, että kun laji on elinvoimainen, voidaan sallia kannanhoidollinen metsästys, jolla voidaan myös tarvittaessa pienentää kantaa. Näin on tehty karhun ja ilveksen osalta. Lisäksi karhun ja ilveksen osalta emme ole enää asettaneet erillistä kiintiötä ns. vahinkoperusteisille luville. Niitä Suomen riistakeskus on voinut myöntää harkintansa mukaan. Suden osalta tätä ei ole sallittu, koska kanta ei ole sitten vuoden 2006 ollut yli minimikantatavoitteen. Samasta syystä emme ole sallineet suden ns. kannanhoidollista metsästystä.
Näiltä osin Ruotsi on seurannut Suomen esimerkkiä. Ruotsi on kuitenkin vienyt esityksensä meitä pidemmälle. Tasolle, johon mekin olemme pyrkineet, mutta emme vielä päässeet.
Ruotsi on ottamassa käytännön, jonka mukaan ns. kannanhoidollisissa luvissa ei olisi ennalta määrättyä kiintiötä, jos kansalliset tavoitteet ylittyvät ja jos on asetettu lisäksi maakuntakohtaiset minimikantatavoitteet (yksilömäärä tai pentuemäärä) sekä vahvistettu ko. lajille sekä valtakunnallinen että maakunnallinen hoitosuunnitelma. Maakuntakohtaiset minimikantatavoitteet sekä hoitosuunnitelmat valmisteltaisiin osallistavalla tavalla laajapohjaisesti maakunnissa, mutta ne alistettaisiin Ympäristöviraston vahvistettavaksi.
Ruotsi on siis ottanut lusikan kauniiseen käteen muutaman vuoden takaisesta ylilyönnistään. Bryssel opettaa siinä missä Siperiakin. Ruotsin esitys pohjautuu Suomen malliin, mutta se on päivittänyt ratkaisuehdotuksensa tähän hetkeen: Enää ei ole suurpetopolitiikassa kyse vain pelkästä lajien suojelusta, vaan myös suojelun hyväksyttävyydestä ja sosiaalisesta kestävyydestä.
Olisiko Suomen siis syytä seurata Ruotsin esimerkkiä?
Ruotsin esitys on hyvä ja perusteltu. Eli mielestäni vastaus on kyllä. Meidän olisi Suomessa syytä ottaa heiltä mallia juuri näiltä osin. Suomen ja Ruotsin kulttuurit kuitenkin eroavat toisistaan. Meillä ei ole Suomessa yhtä vahva konsensushakuinen toimintakulttuuri kuin Ruotsissa. Suomessa rintamalinjat suurpetokysymyksissä ovat tällä hetkellä kaukana toisistaan ja epäluulo vastapuolta kohtaan syvä.
Vastakysymys kuuluukin, että kykenemmekö Suomessa siihen? Pystymmekö luomaan oikeanlaiset keskustelua sallivat ja konsensusta hakevat maakunnalliset foorumit, jotka voisivat ottaa perustellun vastuun suurpetokantojen maakunnallisesta hoitamisesta siten, että emme olisi taas EU-tuomioistuimessa?
Siihen minulla ei ole vastausta. Toivottavasti käynnistämämme suurpetopolitiikan ulkopuolinen evaluointi sen löytäisi.
Sami Niemi, neuvotteleva virkamies
