Yhteispelillä se sujuu

Riista- ja petopolitiikan keskiössä on eri intressiryhmien tavoitteiden rinnalla myös näiden tahojen välinen kyky ja halu tehdä yhteistyötä. Eri näkemysten yhteensovittamisessa on oma haasteensa, kuten olemme kuluvana vuonna jälleen nähneet. Parhaiden kansallisten ratkaisujen löytämistä kuitenkin edesauttaisi paitsi toisen osapuolen näkemysten  kuuntelu ja arvostaminen, myös keskinäinen luottamus. Petopolitiikan arviointityöllä, jonka olemme alkuvuodesta käynnistäneet, pyrimme edistämään tätä rakentavaa vuoropuhelua.

Viime viikolla järjestimme Kuhmon kaupungin kanssa haaskaseminaarin. Sen tarkoituksena oli koota Suomen paras asiantuntemus koolle pohtimaan, miten yhteensovitetaan metsästyksen ja kasvavan suurpetoturismin tavoitteet osana laajempaa riistanhoitoon - ja suurpetoihin liittyvää kokonaisuutta. Tilaisuus onnistui mielestäni erittäin hyvin. Näkemyseroja tarvittavista toimenpiteistä tuli odotetusti esiin, mutta välttämättömäksi koetun lainsäädännön uudistamisen pohjaksi oli paljon yhteisymmärrystä.  Yksi tilaisuuden keskeisimmistä yhteisistä näkemyksistä pohjaa suomalaisen metsästyksen erääseen peruslähtökohtaan eli haaskalta ei suurpetoja ammuta.

Karhunmetsästyksen alku nousi odotetusti uutisotsikoihin. On todella valitettavaa, että samalla otsikoihin nousi myös kepulikonstien eli haaskojen käyttö karhunmetsästyksessä. Kuhmon tilaisuuden taustalla oli myös tiedossa oleviin haaskapaikkoihin pohjaten epäily siitä, että osa metsästäjistämme alentuu näin halpamaiseen toimintaan. Sangen tuoreen metsästyskortin omistajana muistan erittäin hyvin, miten kurssimme pitäjä monessa yhteydessä korosti metsästyksen eettistä hienoutta, josta suurpetojen ’’haaskametsästyksessä’’ ei ole tietoakaan.

Luottamukseni suomalaisiin metsästäjiin on kuitenkin suuri ja uskon valtaosan toimivan lainsäädännön ja yhteisten pelisääntöjen mukaisesti omasta tahdostaan. Hallinnolle luottamus metsästäjiin on välttämätöntä. Kolmiolaskennat ja tietojen syöttö TASSU- järjestelmään pohjautuvat metsästäjiin. Tekemällä tämän työn hyvin, metsästäjät hyötyvät oikeista ja oikeudenmukaisista päätöksistä metsästyskiintiöille eri puolilla Suomea.

Metsästäjien tekemän työn rinnalla tieteellisellä tutkimuksella on merkittävä vaikutus tulevissa päätöksissä. Aiempaa avoimempi keskustelu tutkimustuloksista ja –menetelmistä on selvästi tarpeen luottamuksen lisäämiseksi. Myös tutkimusten suunnittelussa tulee keskustella kaikkien niiden tahojen kanssa, joiden toimintaan tuloksilla voi olla vaikutuksia. Käytännön ääntä ja kokemuksia on sekä tutkijoiden että meidän virkamiestenkin syytä kuunnella tarkalla korvalla. Yhteistyö on paras kansallinen voimavaramme koskien riista- ja petopolitiikan hallinnointia  ja toteutusta. Tämän yhteistyön onnistuminen riippuu vain meistä ihmisistä, ei metsän eläimistä.   

Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö

Pahaa sutta ken pelkäisi …

Pedot puhuttavat maakunnissa ja mediassa. Erityisesti sudet ovat päivittäin puheenaiheena. Maa- ja metsätalousministeriö vastaa petopolitiikasta ja olemmekin päivittäin puun ja kuoren välissä tässä susiasiassa.

Muutamia faktoja susista: Maailmanlaajuisesti susikanta on elinvoimainen, kokonaiskanta-arvio on 150-200 000 yksilöä. Sutta metsästetään melko vapaasti useissa valtioissa, kuten esimerkiksi Virossa ja Venäjällä, joissa on runsaat susikannat aivan lähialueilla. Suomessa susi on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja rauhoitettu, ja Suomi on sitoutunut ylläpitämään suotuisan suojelutason myös suden osalta liittyessään Euroopan Unioniin. Suomen susikanta-arvio on vaihdellut 130-250 yksilöön viimeisen 10 vuoden aikana. Suomessa sudella ei kuitenkaan mene hyvin. Kanta ei ole toipunut muutaman vuoden takaisesta notkahduksesta.

Mikä sitten aiheuttaa Suomessa keskustelua. Olen itse ymmärtänyt, että suuret ongelmat ovat syntyneet vasta viime vuosina, kun sudet ovat levittäytyneet tiheään asutuille seuduille. Ääriesimerkkinä Lounais-Suomen laumat, jotka asuvat käytännössä keskellä asutusta ja liikkuvat päivittäin pihoilla. Näillä seuduilla ei ole isoja metsäalueita, eikä susia ole ollut 100 vuoteen, joten tilanne on uusi. Lisäksi juuri näillä seuduilla sudet raatelivat todistetusti lapsia 1880-luvulla. Legendat ja historia elävät edelleen.

Maakunnissa susien asuinseuduilla asuvat kokevat aitoa pelkoa lastensa ja kotieläintensä puolesta. Lisäksi kunnille aiheutuu kustannuksia mm. koulukyydityksistä alueilla, joilla sudet liikkuvat asutuksen keskellä. Toisaalla kaupungeissa sutta ei ymmärrettävästi koeta uhkana, eikä aina ymmärretä maalla asuvien susipelkoa. Itse henkilökohtaisesti ymmärrän hyvin äidin tai isän pelkoa lastensa puolesta harvaanasutulla alueella, kun lapsi kulkee koulutietä tai leikkii pihalla, jonka lähistöllä sudet liikkuvat ja raatelevat isokokoisia eläimiä kuten peuroja. Uskon, että ainakin ne meistä, jotka ovat vanhempia, ymmärtävät tämän pelon. Asia luonnollisesti näyttää hieman erilaiselta Köyliön Vuorenmaan kylässä kuin Katajanokalta tai Keravalta katsottuna. Meidän tulisi kuitenkin nähdä tämäkin asia koko maan kannalta.

Ministeri ja ministeriön virkamiehet ovatkin aiheellisesti huolissaan ihmisten turvallisuudesta ja myös turvallisuuden tunteesta. Sitähän varten viranomaiset ovat, että voimme asua ja elää turvallisesti maassamme. Toisaalta viranomaisten on myös huolehdittava siitä, että susikanta olisi elinvoimainen, jota se ei nyt ole. Tässä(kin) asiassa olemme kuin harakka tervatun katon harjalla - Täytyy pysytellä tasapainossa ristiriitaisten asioiden keskellä. Susikanta on uhanalainen Suomessa, ja toisaalta on huolehdittava kansalaisten turvallisuudesta tasapuolisesti maan eri alueilla. EU luontodirektiivi ja kansallinen lainsäädäntö antavat vain hyvin rajatut mahdollisuudet toimia. Luontodirektiivin mukaan suden voi tappaa vain jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole ja mm. yleistä turvallisuutta koskevista tai muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä. Mutta näiden säädösten puitteissa on myös toimittava, jos tilanne sitä vaatii.

Luonnonsuojelupolitiikassa on viimeisten vuosien aikana tunnustettu se tosiasia, että suurpetojen suojelussa ja kantojen turvaamisessa ei voida onnistua, jos suojelu ei nauti paikallisten asukkaiden hyväksyntää. Sosiaalinen kestävyys on myös suden suojelussa yhtä tärkeätä kuin ekologinen kestävyys.

Juha Ojala, luonnonvaraosaston päällikkö